lauantai 11. elokuuta 2012

Bernie (2011)



Jack Blackin tähdittämä Bernie on tositapahtumiin perustuva musta komedia ja rikosdraama pienen texasilaisen kaupungin hautausurakoitsijasta Bernie Tiedestä, joka päätyy tappamaan varakkaan lesken, jonka asioiden hoitaja hän on. Veriteon jälkeen Bernie jatkaa elämäänsä kuten ennenkin ja uskottelee kaikille, että Shirley MacLainen esittämä Marjorie Nugent on vielä hengissä.

Bernie on tyyliltään dokumenttimainen ja sen kerronta perustuu pitkälti haastatteluihin, joita antavat niin oikeat Bernien tunteneet ihmiset kuin näyttelijätkin. Päähenkilöt ovat hiukan ylilyödyn oloisia, epäilemättä tarkoituksellisesti, mutta niiden esittäjät ovat hyvin valittuja. Varsinkin Black tekee ilmiömäisen suorituksen lämpimänä ja feminiinisenä joka paikan touhottajana.

Bernie ei ole elokuva, jolle nauraisi ääneen, mutta sen maanläheinen tyyli yhdistettynä aavistuksen kuutamolla oleviin henkilöihin saa silti hymyn huulille, usein juuri niissä kohdissa, jossa sen ei kuuluisi tulla. Tässä mielessä Bernie on tragikomedia ja ihan onnistunut sellainen. Elokuvan suurin heikkous on turhan hitaasti etenevä tarina. Näin erikoisesta aiheesta olisi voinut saada enemmän irti, mutta kyllä tämä silti näinkin toimii mustan huumorin ystäville.


7 / 10



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...