The Prestige (2006)

Christopher Nolanin ohjaama ja käsikirjoittama 1800-luvun lopun Lontooseen sijoittuva The Prestige kertoo kahdesta kilpailevasta taikurista, jotka yrittävät vuorotellen saada toistensa uran ja maineen pilattua. Kahinat saavat uutta ulottuvuutta toisen keksittyä tempun, jonka salaisuutta ei pysty selvittämään. Elokuvan pääosissa ovat Christian Bale, Hugh Jackman ja Michael Caine. Pienemmistä rooleista löytyy mm. Rebecca Hall, Scarlett Johansson, David Bowie ja Andy Serkis. Elokuva oli ehdolla kahden Oscarin saajaksi ja se perustuu Christopher Priestin samannimiseen romaaniin.

The Prestige on moniulotteinen elokuva. Sen juoni kerrotaan epälineaarisesti ja se etenee useassa tasossa samaan aikaan. Yllätyksiä täynnä oleva tarina sopii hyvin teemaan, mutta vaatii katsojalta paljon. Mukana on reilusti juonittelua, pakkomielteitä ja mysteereitä. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja paikoin pinnallisen oloisia, mutta onneksi hienot näyttelijäsuoritukset ja tarina vievät katsojan huomion toisaalle. Elokuvan lavasteet ja puvustus ovat huippuluokkaa ja sopivat tummanpuhuvaan visuaaliseen ilmeeseen. Musiikki ei näyttele elokuvassa isoa osaa.

The Prestige sotkee historiaa ja fiktiota hienosti ja tarjoaa katsojalle keskittymistä vaativan, mutta upean elokuvakokemuksen. The Prestige vaatisi oikeastaan toisen katselukerran, jotta sen ymmärtäisi paremmin.

9 / 10

IMDB

Red Lights (2012)

Red Lights kertoo naispsykologista, joka paljastaa paranormaaleja temppuja esittäviä huijareita. Hän saa apureineen vastaansa tunnetun psyykikon, joka on pitänyt hiljaiseloa vuosikymmenet pahimman kriitikkonsa kuoltua kesken esityksen. Elokuvan pääosissa ovat Cillian Murphy, Sigourney Weaver, Elizabeth Olsen ja Robert De Niro.

Tarinapuolella Red Lights on samaan aikaan mielenkiintoinen ja tylsä. Elokuvan alkupuoli herättää mielenkiintoa, mutta loppupuoli on täysin ylilyöty ja mauton sekä valitettavan ennalta-arvattava lukuun ottamatta M. Night Shyamalan-tyyppistä yllätystä, joka ei kuitenkaan tunnu sopivan kokonaisuuteen. Juoni kerrotaan masentavasti ja henkilöhahmot pysyvät todella pinnallisina. Weaver tekee kohtuullisen suorituksen, mutta on oikeastaan sivuosassa. De Niro puolestaan pettää pahasti vaikka syy lienee enemmän ohjaajan ja käsikirjoituksen. Red Lightsin värimaailma on turhan tumma ja punertava ja elokuvaa on nukuttava katsoa. Musiikit yrittävät luoda jännittävää tunnelmaa, mutta jäävät lähinnä tragikoomiselle tasolle.

Red Lights käyttää tunnettuja näyttelijöitä väärin ja sortuu huonoon ohjaukseen ja epätasaiseen käsikirjoitukseen. Psyykikoista kerrottavat yksityiskohdat ovat mielenkiintoisia, mutta kokonaisuutena elokuva on valju esitys.

4 / 10

IMDB

Breaking Bad (2008) –sarja, 1. tuotantokausi / Season 1

Breaking Bad kertoo parantumatonta syöpää sairastavasta kemianopettajasta, joka päättää turvata perheensä taloudellisen tulevaisuuden valmistamalla huippuluokan metamfetamiinia. Parikseen hän ottaa entisen oppilaansa, joka on jo alalla. Golden Globe-palkitun sarjan pääosissa ovat Bryan Cranston, Anna Gunn ja Aaron Paul.

Sarjan ilmeikkäät näyttelijät ovat kerrassaan loistavia ja Bryan Cranston on kuin luotu esittämään hänelle annettua roolia. Henkilöhahmot ovat todella syviä ja niihin samaistuminen on helppoa. Breaking Badin tarina on mielenkiintoinen ja vakavaa draamaa kevennetään hienosti absurdeilla tilanteilla. Tarina etenee alussa ja lopussa vauhdilla, mutta tuotantokauden puolivälissä on hetki tyhjäkäyntiä. Tarinan taustalla on nähtävissä syvempien yhteiskunnallisten teemojen käsittelyä.  

Omaleimainen, välillä lähes hiljainen äänimaailma, joka korostaa tekemisen ääniä vaihtelee voimakkaiden ja nerokkaasti valittujen taustamusiikkien kanssa. Sarjan kuvaus on sekin erittäin hyvin onnistunut.

Breaking Bad –sarjan 1. tuotantokausi tarjoaa upeasti tuotettua ja toteutettua draamaa mustalla huumorilla höystettynä. Sarja sopii hiukan aikuisempaan makuun ja se kannattaa ehdottomasti tarkistaa, jos se on jostain syystä jäänyt väliin.

9 / 10

Breaking Bad -sarjan 2. tuotantokauden arvostelu

IMDB

Real Steel (2011)

Real Steel on lähitulevaisuuteen sijoittuva scifi-henkinen urheiluelokuva, joka kertoo robottinyrkkeilystä. Hugh Jackmanin esittämä laskusuhdanteessa oleva promoottori saa uralleen yllättävää nostetta jouduttuaan vasten tahtoaan tekemisiin 11-vuotiaan poikansa (Dakota Goyo) kanssa. Elokuva oli ehdolla parhaiden visuaalisten efektien Oscarin saajaksi.

Urheiluelokuvien perinteinen kaava altavastaajan noususta on käytössä myös Real Steelissä, mutta tarina saa mukavasti syvyyttä päähenkilöiden välisestä suhteesta ja sivuhenkilöistä. Lisäksi nyrkkeilevät robotit vetoavat varmasti kaksilahkeisiin katsojiin poikamaisella machoilullaan ja saavat katsojan välillä unohtamaan tarinassa olevat lukuisat kliseet. Elokuvan näyttelijäsuoritukset ovat luonnollisen oloisia ja varsinkin nuori Dakota Goyo esiintyy edukseen. Hugh Jackmanistä ja Evangeline Lillystä saadaan mukavasti uusia puolia esille eikä hahmoihin samaistumisessa ole ongelmia. Real Steelin efektit todella ovat huippuluokkaa ja ne luovat energisen musiikin kanssa vauhdikkaan tunnelman.

Real Steel on toisenlainen urheiluelokuva. Se tasapainoilee onnistuneesti draaman ja toiminnan välillä ja jaksaa kaikesta ennalta-arvattavuudestaan huolimatta viihdyttää inspiroivan tunnelmansa ansiosta.

8 / 10

IMDB

Prometheus (2012)

Prometheus on Ridley Scottin ohjaama esinäytös Alien-sarjaan ja samalla ohjaajan toinen teos aiheesta. Elokuvassa ihmiskunta saa vihiä alkuperästään, mutta tutkimusmatka kaukaiselle planeetalle ei ole aivan odotetun kaltainen ja perillä odottavatkin kauheat salaisuudet ja taistelu eloonjäämisestä. Prometheuksen pääosissa ovat Noomi Rapace, Michael Fassbender ja Charlize Theron.

Prometheuksen tarina alkaa kliinisen ja rauhallisen oloisesti, mutta kasvattaa vauhtiaan loppua kohti. Sarjalle tyypillistä kauhua rakennetaan hitaasti ja taidokkaasti vuorotellen samaan aikaan ihmettelyn, mysteerien ja juonittelun kanssa. Genrelle ominaiseen tapaan useat kysymykset jätetään vaille vastausta, mutta mielestäni enempi selitysten tarjoilu olisi muuttanut elokuvan luonnetta liian kuivahkoksi.

Prometheus on visuaalisesti erittäin näyttävä. Autiot, kylmät maisemat luovat kolkkoa tunnelmaa ja tasapainottavat mukavasti korostetun tummia ja vaaleita sisätiloja. Musiikit koostuvat lähinnä klassisesta ja ylläpitävät usein omituista seesteistä ilmapiiriä. Hahmot ovat paikoitellen ohuehkon puoleisia ja käytökseltään tyhmiä, mutta onneksi Theron ja Rapace tekevät erinomaiset suoritukset voimakkaina naishahmoina ja Fassbender kylmäpäisenä robottina. Myös sivuosista löytyy muutama oiva näyttelijä.

Paluu klassikoiden pariin on aina riskaabelia, mutta Prometheus on lopulta ihan onnistunut lisä Alien-sarjaan ja pyyhkii keskinkertaisilla Alien 3 ja 4-elokuvilla lattioita epäkohdistaan huolimatta. Hyvin rakennettu kokonaisuus tarjoilee raskasta scifiä kauhulla ja mysteereillä höystettynä näyttävässä paketissa. Prometheus ei yritä olla samanlainen kuin sisaruksensa ja hyvä niin.


8 / 10

IMDB

Salainen agentti 007 Istanbulissa / From Russia with Love (1963)

From Russia with Love (Suomessa ”Salainen agentti 007 Istanbulissa”) on järjestyksessään toinen James Bond-seikkailu. Pääosassa jatkaa Sean Connery ja bond-tyttönä nähdään Daniela Bianchi. Tällä kertaa SPECTRE usuttaa amerikkalaiset ja venäläiset toisiaan vastaan havitellessaan salauksenpurkulaitetta.

From Russia with Love muistuttaa tyyliltään enemmän uusia bond-seikkailuja kuin Dr. No. Tarinassa juoksennellaan ympäri maita ja mantuja ja erilaisia osapuolia tuodaan esille paljon. Ernst Blofeld tekee ensiesiintymisensä toistaiseksi nimettömä ja kasvottomana pahiksena ja myös Desmond Llewelyn nähdään ensimmäistä kertaa Q:na. Juoni etenee mukavaa tahtia ja tyhjät hetket loistavat poissaolollaan. Henkilöhahmot saavat sopivasti syvyyttä eikä näyttelijöiden suorituksista voi valittaa. Musiikit ovat tuttua tavaraa ja lavasteet ja kuvauspaikat aivan toista luokkaa ensimmäiseen elokuvaan verrattuna. Tämäkin bond-seikkailu päättyy tuttuun kohtaukseen vesillä, mutta elokuvan aikana ei kuulla kertaakaan Bondin kuuluisaa esittelyä ja taisipa se juomakin jäädä välistä.

From Russia with Love on taattua bond-laatua niin hyvässä kuin pahassa. Tarjolla on vauhdikas agenttiseikkailu, joka on kestänyt ajan hammasta yllättävän hyvin ja jaksaa yhä viihdyttää. Jos pitää bondeista tämä on ihan hyvä elokuva, mutta muille annettavaa ei välttämättä riitä.

7 / 10

IMDB

MIB III - Miehet mustissa 3 / Men in Black 3 (2012)

Men in Black 3 (Suomessa ”MIB III - Miehet mustissa 3”) jatkaa tummiin pukuihin sonnustautuneiden agenttien muukalaisjahtia kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa avaruusvankilasta karannut pahis yrittää murhata agentti K:n menneisyydessä ja agentti J joutuu matkustamaan 60-luvulle pelastaakseen työparinsa ja maapallon. Will Smithin ja Tommy Lee Jonesin rinnalla nähdään uutena kasvona Josh Brolin.

Men in Black 3 jatkaa tavallaan vanhoilla tutuilla linjoilla, mutta selvästi vanhentunut Tommy Lee Jones korvataan menneisyydessä seikkailtaessa vähemmän kyynisellä versiolla itsestään (Josh Brolin) eikä vanhaa herraa nähdä ruudussa kovinkaan paljoa. Elokuva on tällä kertaa liian totinen ollakseen hauska; oikeastaan se on mielikuvitukseton, ennalta-arvattava ja paikoin jopa masentava. Tarina kerrotaan ponnettomasti ja se etenee usein liian hitaasti. Näyttelijäsuoritukset ovat tylsiä ja henkilöhahmot pinnallisia. Efektit sentään ovat onnistuneet. Musiikit noudattelevat edellisistä elokuvista tuttua hilpeähköä linjaa, mutta eipä niissäkään varsinaista potkua ole.

Men in Black 3 sisältää muutamia hauskoja hetkiä, mutta oikeastaan kaikki vitsit on nähty jo edellisissä osissa eivätkä omituiset muukalaiset ole enää itsessään huvittavia. Tämä on niitä jatko-osia, joista sinua on aina varoiteltu ja joiden katsomisesta ei jää oikein mitään käteen. 

5 / 10

IMDB

Lumikki ja metsästäjä / Snow White and the Huntsman (2012)

Snow White and the Huntsman (Suomessa ”Lumikki ja metsästäjä”) on uusi synkkä versio ”Lumikki ja seitsemän kääpiötä” -sadusta. Yhteistä alkuperäisen tarinan kanssa on aika vähän ja lopputulos muistuttaa enemmän yliluonnollista seikkailu- ja sotaelokuvaa. Pahaa kuningatarta esittää Charlize Theron, Lumikkia Kristen Stewart ja metsästäjää Chris Hemsworth.

Snow White and the Huntsman on visuaalisesti tumma ja masentavan oloinen, mutta silti erittäin näyttävä. Kuvaus on todella hienoa ja maisemat, lavasteet ja puvustus ovat kaikki viimeisen päälle kohdallaan. Upeat ja usein mahtipontiset musiikit säestävät tapahtumia. Theron tekee loistavan suorituksen kunigattarena, mutta yhden ilmeen Stewartin suoritus on parhaimmillaan hänen esittäessään ruumista. Tarina on rönsyilevä ja epätasainen eikä siinä ole minkäänlaista vetovoimaa. Eeppinen taistelu pahaa vastaan on onnistuttu muuttamaan sekavaksi ryntäilyksi paikasta toiseen ja henkilöhahmot ovat latteita. Taistelukohtauksien taso vaihtelee sekin laidasta laitaan.

Snow White and the Huntsman sisältää kaikki hyvän elokuvan ainekset, mutta lopputulos ei sitä kuitenkaan ole. Elokuva on hyvin tuotettu ja se näyttää ja kuulostaa hyvältä, mutta on loppujen lopuksi tylsä ja ponneton.

6 / 10

IMDB

Falling Skies (2011) -sarja, 2. tuotantokausi / Season 2

Falling Skies -sarjan toinen tuotantokausi alkaa kolme kuukautta edellisen loppumisen jälkeen. Tom Mason ilmestyy yllättäen takaisin adbuktionsa jälkeen, mutta onko hän sittenkään entisensä? Lisäksi 2nd Mass saa uuden päämäärän ja muukalaisten riveissä tapahtuu muutoksia.

Toinen tuotantokausi eroaa ensimmäisestä muutamalla tavalla. Ensinnäkin nuoret ovat suuremmassa osassa juonta ja saavat lisää ruutuaikaa muutenkin. Tarjolla on myös enemmän toimintaa ja juonipuolella on kiihdytetty tahtia. Mukana on kaksoisagentteja ja kieroilua, mutta vain lyhyellä aikavälillä, ei siis sellaista Boardwalk Empire-tyyppistä koko tuotantokauden kestävää. Muuten taustajuoni on hiukan vetoavampi ja muutamia mukavia yllätyksiäkin on saatu mahtumaan mukaan. Erikoistehosteisiin on selkeästi panostettu lisää ja näyttelijät pääsevät tuomaan kykyjään enemmän esille. Kaiken kaikkiaan Falling Skies -sarjan 2. tuotantokausi on edeltäjäänsä parempi.

8 / 10

Falling Skies -sarjan 1. tuotantokauden arvostelu


IMDB

Tri Outolempi / Dr. Strangelove (1964)

Stanley Kubrickin nimihirviö Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb (Suomessa “Tohtori Outolempi eli: Kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia”) on erikoinen yhdistelmä trilleriä ja mustaa huumoria. Hullu amerikkalainen kenraali aloittaa ydinsodan Neuvostoliittoa vastaan ja huoneellinen poliitikkoja ja armeijan johtajia yrittää estää sen. Elokuva oli ehdolla neljän Oscarin saajaksi. Pääosissa ovat mm. Peter Sellers, George C. Scott, Sterling Hayden ja Slim Pickens.

Dr. Strangelove on täynnä loistavia näyttelijäsuorituksia, mutta paras on ehdottomasti Sellersin kolmoisrooli presidenttinä, kenraalin avustajana ja tohtorina. Myös Haydenin suoritus seonneena kenraalina on ikimuistoinen. Henkilöhahmot ovat tarkoituksellisen liioiteltuja, mutta ne pysyvät silti sopivissa rajoissa. Elokuvan tarina on mielenkiintoinen ajatusleikki, jonka loistava kerronta pitää katsojan tiukasti otteessaan muutamista epäkohdista huolimatta. Pohjimmiltaan Dr. Strangelove on sodan vastainen elokuva ja Kubrickin tapa viestiä satiirin avulla saa viestin varmasti vietyä perille. Efektit ovat vanhentuneet, mutta mahtava kuvaus luo tunnelmaa upeasti. Musiikit ovat tarkoituksellisen koomiset ja usein hienolla tavalla ristiriidassa kuvan kanssa.

Dr. Strangelove on aito klassikko. Sen ennakkoluuloton tapa yhdistää kaksi toisistaan kaukana olevaa genreä on onnistunut eikä tästä tragikoomisesta opetusfilmistä voi olla pitämättä.

10 / 10

IMDB

Continuum (2012) –sarja, 1. tuotantokausi / Season 1

Continuum on kanadalainen scifi-sarja, jossa naispoliisi ja joukko terroristeja joutuvat enemmän tai vähemmän vahingossa vuodesta 2077 takaisin vuoteen 2012. Continuumin päähenkilö on Rachel Nicholsin esittämä naispoliisi Kiera Cameron, jolla on käytössään edistynyttä tekniikkaa ja aivoihin upotettuja implantteja. Avukseen hän saa teinipojan (Erik Knudsen) ja paikallisen poliisin (Victor Webster). Heidän kanssaan Cameron yrittää estää terroristeja muuttamasta tulevaisuutta. Asioita mutkistaa se, että  Cameronin työpari ei tiedä hänen olevan tulevaisuudesta.

Continuumin päähenkilö on jotain Alcatraz-sarjan naisetsivän ja Farscape-sarjan Aeryn Sunin välistä. Toisinaan omituisen pehmeä ja toisinaan mukavan särmikäs. Sarjan hahmot ovat periaatteessa luonnollisen oloisia ja niihin voi samaistua, mutta teinipoika on vähän turhan nerokas ollakseen uskottava. Itse asiassa homma menee välillä pahasti naurettavuuden puolelle hänen ja tekniikan suhteen. Näyttelijäsuoritukset ovat kohtuullisia, mutta mitään ihmeitä ei kannata odottaa. Tarina on alussa ja lopussa mielenkiintoinen, mutta välissä on pahaa tyhjäkäyntiä. Taustalla oleva suurempi juoni vaikuttaa kuitenkin sopivan monimutkaiselta tarjoillakseen seuraavallekin kaudelle jutun juonta. Ajalliset kikkailut ja takaumat tarjoavat näppäriä käänteitä, mutta välillä tarinassa ollaan oudosti sivuraiteilla.

Sarjan kuva on usein sumennettu siten, että syväterävyys saadaan näyttämään pienemmältä kuin se todellisuudessa on (vaihtoehtoisesti käytössä voi olla tilt-shift objektiivi). Tämä saa aikaan lähinnä halvan näköisen vaikutelman. Taustamusiikit sisältävät paljon vokaaleja ja niihin tottuminen vie hetken.

Continuum on kevyttä scifiä, jonka hyvältä kuulostava juoni kärsii keskinkertaisesta tuotannosta. Ensimmäisen tuotantokauden loppu kuitenkin lupaa mielenkiintoista jatkoa ja 2. tuotantokausi on jo varmistunutkin. Ehkä tästä vielä saadaan jotain aikaiseksi. Tällaisenaan tämä sopii lähinnä katsottavan puutteesta kärsiville scifi-faneille.

6 / 10

Continuum -sarjan 2. tuotantokauden arvostelu

IMDB

Peli on menetetty / The Killing (1956)

Film noir -trilleri The Killing (Suomessa ”Peli on menetetty”) on Stanley Kubrickin ensimmäisiä elokuvia. Se kertoo raviradalla tapahtuvasta ryöstöstä, joka on suunniteltu pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Pääosissa ovat Sterling Hayden, Elisha Cook Jr., Marie Windsor sekä joukko muita näyttelijöitä.

The Killing etenee hyppien ajassa eteenpäin ja taaksepäin kliinisen oloisen kertojan tahdittamana. Nopea dokumenttimainen kerronta ja vauhdikas leikkaus luovat elokuvaan hektisen tunnelman ja rakentavat jännitystä mestarillisesti. Tapahtumarikas päivä käydään läpi jokaiselle hahmolle erikseen ja vasta lopussa tarina etenee lineaarisesti. Quentin Tarantino otti tästä elokuvasta mallia Reservoir Dogsin kerrontaan.

Elokuvan musiikit ovat huomattavan pahaenteiset ja välillä liian päällekäyvät. Näyttelijäsuorituksissa on selviä tasoeroja niin pääosien kuin sivuhenkilöidenkin osalta. Tarjolla on niin upeita kuin ylinäyteltyjäkin rooleja. Hahmot ovat persoonallisia ja niihin samaistuminen on mahdollista. Elokuvan toisinaan haparoiva kuvaus häiritsee hiukan tunnelmaa.  

The Killing on hienosti kerrottu ja intensiivinen rikoselokuva, jonka tekninen laatu on kärsinyt ajan hampaissa. Kokonaisuutena elokuvaa voisi kuvata sanalla raaka, enkä nyt viittaa väkivaltaan vaikka sitäkin riittää.

7 / 10

IMDB

The Expendables 2 (2012)

Legendaaristen toimintasankarien tähdittämä The Expendables 2 jatkaa machoilevien palkkasotilaiden lyijypitoisia seikkailuja. Tällä kertaa mukaan saatiin Sylvester Stallone, Jason Statham, Jet Li, Dolph Lundgren, Chuck Norris, Jean-Claude Van Damme, Bruce Willis, Arnold Schwarzenegger, Terry Crews ja Randy Couture. Aika vakuuttava lista kaiken kaikkiaan. Ainoana oikeana naisosan esittäjänä nähdään uusi nimi Nan Yu.

Kenellekään ei liene yllätys, että  The Expendables 2 on juonipuolella aavistuksen heikko. Elokuvan pääasia eli täysin överiksi vedetty toiminta on onneksi ensiluokkaista. Ei siinäkään mitään järkeä ole, mutta siinä se hauskuus onkin. The Expendables 2 on elokuva, josta ei voi tehdä parodiaa, koska se parodioi jo itseään ja sankareitaan niin paljon, että sille on pakko nauraa ja hyvä niin. Päähenkilöt tekevät juuri odotetun kaltaiset ilmeettömät suoritukset ja one-linereita riittää. Van Damme erottuu joukosta edukseen uskottavana pahiksena. Iso osa sankareista kuuluu jo museoon ja sen kyllä huomaa, mutta niinpä siitäkin saadaan vitsiä väännettyä.

The Expendables 2 on onnistunutta aivot narikkaan viihdettä ja parempi kuin edeltäjänsä. Suurin syy tämän katsomiseen lienee ajatus kaikkien lapsuuden sankarien näkemisestä samaan aikaan ruudulla ja sinällään tämä voi mennä ohi hiukan nuoremmilta ja niiltä, jotka eivät ole tuhlanneet aikaansa 80- ja 90-luvun toimintaelokuviin.

7 / 10

IMDB

Vuosaari (2012)

Aku Louhimiehen ohjaama Vuosaari on kokoelma pätkiä erilaisten ihmisten elämistä. Sen pääosissa ovat muun muassa Laura Birn, Amanda Pilke, Deogracias Masomi, Matleena Kuusniemi, Jasper Pääkkönen ja Mikko Kouki.

Vuosaari on hitaasti etenevä ja paikoin ahdistava episodielokuva, jonka tarinat eivät missään vaiheessa oikeasti kohtaa toisiaan. Ainoa yhdistävä tekijä on halu tulla rakastetuksi, mutta jotenkin se ei onnistu keräämään elokuvaa kasaan. Päämäärättömyys erottaa elokuvan Louhimiehen muuten tietyllä tavalla samankaltaisesta Paha maa-elokuvasta, joka oli huomattavasti parempi. Näyttelijäsuoritukset ovat hetkittäin oikein hyviä, mutta latteat hahmot pitävät todelliset helmet tavoittamattomissa. Kuvaus on liian hidasta, musiikit ovat mitäänsanomattomat eikä Vuosaarella ole muuta tarjottavaa kuin ankea tunnelma ja paljon seksikohtauksia, jotka tuntuvat olevan Louhimiehelle tärkeitä.

Vuosaari olisi voinut olla hyvä elokuva, mutta sen tarina tuntuu keskeneräiseltä eikä elokuvassa ole minkäänlaista vetovoimaa. Lopputuloksena on melankolinen kokonaisuus, jossa aikuiset käyttäytyvät kuin lapset ja päinvastoin.

4 / 10

IMDB

Movie Monday #58 - Olosuhteet

Movie Monday tiedustelee tällä viikolla, mitkä ovat kunkin ihanneolosuhteet elokuvien katseluun.

Itse katselen elokuvia paljon sekä kotona että teatterissa. Kotona katson joko yksin tai vaimon kanssa. Teatterissa on usein vaimon lisäksi mukana kavereita, yksin en ole tainnut käydä siellä koskaan. Pitäisi varmaan kokeilla joskus.

Teatterissa käyn katsomassa lähinnä kevyttä viihdettä kuten toimintaelokuvia ja silloin tulee usein ostettua popcornia. Jos kyseessä on jokin vakavampi elokuva, jossa oma mussutus häiritsee muita tai toisinpäin, katson sen kotona tai olen syömättä. Kotona syöminen riippuu paljon elokuvan laadusta: hyvä elokuva ei eväitä kaipaa, mutta huono ajaa käymään keittiössä.

Kotona käytössä on 40" TV, erillisosista kasattu 5.1-audiojärjestelmä ja kasa toistimia: WD TV Live -mediatoistin, Blu-ray/DVD, Xbox 360 ja nauhoittava digiboksi. VHS on siirretty komeroon, mutta ei kaatopaikalle :) Jos katselen yöllä käytän langattomia kuulokkeita. Valoista päällä ovat vain LED-nauhat, jotka sijaitsevat TV-tason takaosassa, eteisessä ja keittiössä. Säätämällä LEDien väriä hienovaraisesti saa valaistuksen sopimaan elokuvan tunnelmaan paremmin. Kotona paras katselupaikka on sohva. 

Elokuvateattereista suosikki täällä Tampereella on Finnkinon Plevna, joka on moderni multiplex-teatteri, jossa on isot penkit juomatelineillä, edessä olevan yli näkee eikä seisomaan tarvitse nousta muiden kulkiessa ohi. Iso miinus tulee siitä, että 10-12€ lipulla joutuu katselemaan 15 minuuttia mainoksia ennen elokuvan alkua.

Jos elohopea nousee yli 20 asteen eikä sada, en yleensä katso mitään vaan poistun ovesta jonnekin. Pari kertaa olen tosin mennyt teatteriin jäähdyttelemään paahtavalla helteellä. 

Paras leffafiilis on niinä pimeinä ja myrskyisinä syysiltoina kun katselen vaimon kanssa kotona jotain, josta me molemmat pidämme :D

Poikamiesboksi / The Apartment (1960)

Billy Wilderin tuottama, ohjaama ja osittain käsikirjoittama The Apartment (Suomessa ”Poikamiesboksi”) on komedia ja draama, jossa vakuutusyhtiön virkailija hakee itselleen nopeaa urakehitystä lainaamalla omaa asuntoaan johtajien syrjähyppyjä varten. Jossain vaiheessa järjestely alkaa käydä raskaaksi ja mies kaipaa omaakin rakkauselämää. Elokuvan pääosissa ovat Jack Lemmon, Shirley MacLaine ja Fred MacMurray. The Apartment voitti viisi Oscaria, mukaan lukien paras elokuva.

The Apartmentin juoni ei ole monimutkainen, mutta siihen sisältyy silti muutama positiivinen yllätys. Tarina etenee sopivalla tahdilla ja pitää katsojan mielenkiinnon yllä. Roolisuoritukset ovat hyviä; Lemmon esittää hössöttävää ja lempeää virkailijaa hienosti, MacMurray tekee luontevan esityksen itsekkäänä johtajana ja MacLaine traagisena toisena naisena. Hahmot saavat mukavasti syvyyttä ja niihin samaistuminen on helppoa.

Elokuvan hienovaraiset taustamusiikit ovat tarpeen mukaan alakuloisia tai hilpeitä täydentäen tunnelmaa kauniisti. Leikkaus ja kuvaus ovat onnistuneita ja elokuvan yksinkertainen lavastus ajaa asiansa. Hauskana yksityiskohtana tämä on jo toinen kerta kun MacMurray esittää vakuutusmiestä Wilderin elokuvassa (kts. Nainen ilman omaatuntoa).

The Apartment pyrkii tarjoilemaan kaikille jotain aina romantiikasta jännitykseen ja juonittelusta slapstick-huumoriin. Paletti pysyy hallinnassa ja lopputuloksena on viihdyttävä ja hyvä elokuva.

8 / 10

IMDB

Yön Ritarin paluu / The Dark Knight Rises (2012)

The Dark Knight Rises (Suomessa “Yön Ritarin paluu”) on Christopher Nolanin Batman-trilogian päätösosa, joka alkaa kahdeksan vuotta edellisen osan loppumisen jälkeen. Bane­-niminen terroristi ottaa Gothamin haltuunsa ja pakottaa hiljaiseloa pitäneen Batmanin palaamaan töihin. Christian Balen rinnalla elokuvassa nähdään vanhat tutut Gary Oldman, Morgan Freeman ja Michael Caine sekä uusina näyttelijöinä mm. Joseph Gordon-Levitt, Anne Hathaway ja Marion Cotillard.

The Dark Knight Rises vaihtelee räjähtävän toiminnan ja toisinaan synkänkin draaman välillä. Taustalla on suureellinen tarina, jonka juuret löytyvät jo ensimmäisestä elokuvasta. Pari kertaa katsoja yllätetään oikein kunnolla, mutta osa lopusta on pedattu siten, että se on tarkoituksellisen helppo arvata. Juonessa on muutamia aukkoja ja kliseitä, jotka eivät kuitenkaan ole niin pahoja, että haittaisivat tunnelmaa. The Dark Knight Rises on hiukan turhan pitkä, mutta toisaalta syvällisesti kerrottu tarina auttaa samaistumaan hahmoihin ja luo toiminnalle pohjaa. Jotkut eivät ole pitäneet elokuvan lopusta, mutta minun mielestäni se oli ihan toimiva.

Näyttelijäsuoritukset ovat erittäin hyviä ja elokuvan pahis on sarjalle tyypillisen oloinen, mutta silti tuore ilmestys. Sävellyksistä vastaa Hans Zimmer ja tyyli on sen mukaista. Musiikit ovat pelkistetyt ja tarjolla on joko Gladiator-tyylistä eteeristä melodiaa tai mahtipontista rumpumusiikkia. Efektit ovat todella näyttäviä ja elokuvan kuvaus ja leikkaus tukevat kerrontaa.

The Dark Knight Rises tarjoilee tyylikästä toimintaa pitkällä taustatarinalla höystettynä. Se on trilogiansa paras osa ja sopiva päätös sarjalle. Muutamista puutteistaan huolimatta se on loistava elokuva ja asettaa riman niin korkealle, että uusia Batman-elokuvia ei näiden jälkeen tarvitse ihan hetkeen tehdä.

9 / 10

IMDB

True Blood (2008) -sarja, 5. tuotantokausi / Season 5

Laatusarjoistaan tunnetun HBO:n huippumenestys True Blood on edennyt jo viidenteen tuotantokauteensa. Päähenkilöt ovat säilyneet ilman suuria muutoksia ja kuten muillakin kausilla, uusia henkilöitä on tuotu piristämään kuvioita. Koska lihamylly kaipaa täytettä, kokee joukko niin vanhoja kuin uusiakin henkilöitä taas "oikean kuoleman" ja jokunen jopa vaihtaa ravintonsa punaiseen nesteeseen.

Muutama vanha sivujuoni saa tällä kaudella jatkoa ja oikeastaan pääjuonikin liittyy yhteen niistä. Vampyyrien sisäinen politikointi ja valtapeli ovat isossa osassa ja pari vanhaa tuttua palaa kuvioihin. Myös Alcide, Terry ja keijut saavat lisää ruutuaikaa.

True Blood onnistuu edelleen yllättämään. Nopeasti etenevä juoni esittelee yhä uusia ihmetyksiä faneille ja kauhunaiheita kukkahattutädeille aina intensiiviseen ja yllättävään loppuun saakka. Lisää tätä.

9 / 10

IMDB