tiistai 29. tammikuuta 2013

Killing Them Softly (2012)



Killing Them Softly on rikosdraama ja –trilleri, jonka keskiössä on Brad Pittin esittämä palkkamurhaaja, joka värvätään hoitamaan jälkipyykki kolmen miehen ryöstettyä mafian korttipelin. Pittin lisäksi ruudussa nähdään mm. Scoot McNairy, James Gandolfini ja Ray Liotta. Elokuvan on ohjannut Andrew Dominik (The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford).

Hyviä hahmoja ja paikoin jopa upeita näyttelijäsuorituksia sisältävä Killing Them Softly on tyyliltään melko samankaltainen ohjaajansa edellisen teoksen kanssa. Tumma ja väkivaltainen tarina kerrotaan pitkillä ja hitailla kohtauksilla. Yllätyksiä elokuvassa ei käytännössä laisinkaan ja verkkaiset, valitettavan tylsän oloiset dialogit tekevät kokonaisuudesta pitkäveteisen. Elokuvan puolivälissä nähdään erittäin hieno hidastuskohtaus, mutta se ei yksistään riitä nostamaan tätä onnistuneeksi teokseksi. Äänimaailma korostaa ympäristön ja tekemisen ääniä ja ne muutamat kappaleet jotka kuullaan, ovat persoonallisesti valittuja ja sopivat hyvin tunnelmaan.

Killing Them Softly on synkkä, vakava ja vailla minkäänlaisia keventäviä elementtejä. Henkilöistä voi periaatteessa saada irti outoa mustaa huumoria, mutta tunnetuista näyttelijöistä huolimatta kyseessä on puuduttava elokuva. Jos et pitänyt Jesse James –elokuvan kerronnasta, et varmasti pidä tästäkään. Omalla tavallaan tyylikäs elokuva pyrkii käsittelemään syvällisiä yhteiskunnallisia teemoja, mutta paljastuu lopulta väkivallalla mässäileväksi ja tekotaiteelliseksi.


5 / 10



perjantai 18. tammikuuta 2013

Seitsemän psykopaattia / Seven Psychopaths (2012)



Martin McDonaghin ohjaama ja käsikirjoittama Seven Psychopaths (Suomessa ”Seitsemän psykopaattia”) on mustan huumorin värittämä rikoselokuva, jossa alkoholismin kanssa taisteleva käsikirjoittaja joutuu Los Angelesin alamaailman silmätikuksi hänen ystäviensä kidnapattua paikallisen gangsterin koiran. Elokuvan pääosissa ovat Colin Farrell, Sam Rockwell, Christopher Walken ja Woody Harrelson.

Paikoin Tarantinon tyyliä jäljittelevä Seven Psychopaths on omituinen metaelokuva, joka kertoo tavallaan itsestään ja itsensä kirjoittamisesta. Dialogi sisältää paljon mukafilosofista jauhantaa, joka on tarkoituksellisen huonoa ja siten samalla tasolla kuin elokuvan päähenkilön teokset. Näyttelijäsuoritukset ovat hyviä ja säälittävät hahmot kohtuullisen mielenkiintoisia, mutta toisinaan psykopaatit ovat jo liian ärsyttäviä ja tylsiä; seikka jonka itsetiedostava elokuvakin tuo esille.

Eri tasoilla kulkeva ja symboliikalleen naureskeleva Seven Psychopaths sisältää hiukan toimintaa ja paljon absurdia tummaa komiikkaa. Juonessa on muutamia yllätyksiä, mutta puolessa välissä suuntaansa omituisesti vaihtava elokuva muuttuu loppua kohti pitkäveteiseksi jaaritteluksi. Visuaalisesti brutaalin elokuvan värit ovat kirkkaat mutta silti sävyttömät ja niiden seurana kuultava vanhanaikainen musiikki luo kokonaisuudelle erikoisen tunnelman.

Omituisia välikohtauksia sisältävä Seven Psychopaths on synkkä ja julma ajatusleikki, joka hienosta ideastaan huolimatta jää etäiseksi. Sen katsominen on sinällään kokemus, mutta ei varmastikaan kaikkia miellyttävä.


7 / 10



torstai 17. tammikuuta 2013

Katseeseen kätketty / The Secret in Their Eyes / El secreto de sus ojos (2009)



Parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin voittanut El secreto de sus ojos (Suomessa ”Katseeseen kätketty”, englanniksi ”The Secret in Their Eyes”) kertoo eläkkeelle jääneestä syyttäjästä, joka päättää kirjoittaa kirjan 25 vuotta aikaisemmin tapahtuneesta rikoksesta, joka jäi vaille ratkaisua. Samalla hänen on kohdattava vanha esihenkilönsä, jota kohtaan hänellä vieläkin on tunteita. Elokuvan pääosissa ovat Ricardo Darín, Soledad Villamil ja Pablo Rago.

El secreto de sus ojos sijoittuu kahteen aikakauteen ja sen sopivan verkkainen kerronta vaihtelee niiden välillä. Henkilöhahmot ovat upeita ja näyttelijäsuoritukset niiden arvoisia. Hienosti kuvattu ja sentimentaalisen musiikin säestämä elokuva etenee mielenkiintoisen dialogin tahdittamana ja pitää katsojan kiinni penkissään.

El secreto de sus ojos kertoo koskettavista vääryyksistä ja siitä miten käsittelemättömät asiat ja tunteet jäävät kummittelemaan eivätkä päästä mieltä vapaaksi. Se kuvaa onnistuneesti 70-luvun Buenos Airesia ja tarjoaa hiukan Miehet, jotka vihaavat naisia –tyylisen dekkarimaisen tarinan toimivalla symboliikalla höystettynä. Upean kokonaisuuden kruunaa yllättävä loppuratkaisu.


10 / 10



tiistai 15. tammikuuta 2013

Pilvikartasto / Cloud Atlas (2012)





Cloud Atlas (Suomessa ”Pilvikartasto”) on episodielokuva, joka leikittelee ajatuksella siitä, kuinka yksittäisten ihmisten teot heijastelevat läpi vuosisatojen ja muokkaavat kokonaisten kansojen kohtaloita. 102 miljoonan dollarin budjetista huolimatta kyseessä on indie-elokuva, jonka ovat ohjanneet Wachowskin sisarukset ja Tom Tykwer. Elokuvan esiintyjäkaartissa on useita isoja nimiä ja mukana ovat mm. Tom Hanks, Halle Berry, Hugh Grant, Hugo Weaving, Jim Broadbent, Jim Sturgess ja Doona Bae.

Cloud Atlas sisältää yhteensä kuusi tarinaa, joista vanhin sijoittuu vuoteen 1849 ja uusin vuoteen 2427. Elokuva seuraa mm. vanhan purjelaivan tapahtumia, toimittajaa 70-luvulla, hoitokodissa vankina olevaa miestä nykyajassa sekä kapinallisia tulevaisuuden Neo Soulissa. Useiden tarinoiden seuraaminen vaatii alussa keskittymistä eivätkä melko nopeat vaihdokset helpota asiaa yhtään. Jos onnistuu pysymään kärryillä hämmentävän monimutkaisen alun läpi niin tarinat ja mysteerit vaikuttavat ihan mielenkiintoisilta, mutta valitettavasti loppu ei yllä odotuksien tasolle vaan sortuu kliseisiin. Tarinoiden liitoskohdat menevät helposti ohi, mutta yllätyksiä on onneksi tarjolla.

Useimmat elokuvan hahmoista vaikuttavat persoonallisilta, mutta jäävät loistavista näyttelijäsuorituksista huolimatta hiukan etäisiksi. Kaikki näyttelijät esiintyvät useissa tarinoissa, osa jopa kaikissa niistä ja onkin hauska seurata, kuinka erinäköiseksi tutut kasvot on saatu ja kuinka erilaisiin rooleihin tähdet pystyvät. Visuaalisesti elokuva on todella hieno ja myös musiikit sopivat kokonaisuuteen.

Lähes kolme tuntia pitkä Cloud Atlas on kunnianhimoinen elokuva, jonka syvälliset mietteet ja eeppisyyden tavoittelu jakavat mielipiteitä. Kyseessä ei missään nimessä ole tusinatuotos, mutta tämä elokuva vaatii oikean mielentilan tai se vaikuttaa sekavalta ja pitkäveteiseltä. Itselleni jäi sellainen olo, että Cloud Atlas tarvitsisi toisen katselukerran avautuakseen paremmin.


8 / 10



maanantai 14. tammikuuta 2013

Dexter (2006) -sarja, 7. tuotantokausi / Season 7






Samannimisestä sarjamurhaajasta kertova Dexter jäi kuudennen kautensa lopussa sarjalle epätyypillisesti jännittävään paikkaan. Oman erikoisen moraalikoodinsa mukaan elävä poliisin veriroisketutkija oli juuri suorittamassa kuolettavaa rituaaliaan kirkossa kun hänen esimiehensä ja siskonsa, Debra, saapui paikalle ja näki kaiken. Seitsemäs kausi jatkaa tästä kohtauksesta ja alkaakin aikamoisella rytinällä.

Vanhojen tuttujen hahmojen rinnalle tuodaan taas joukko uusia ja mielenkiintoisia sivuhenkilöitä luomaan lisää jännitteitä ja odottamattomia käänteitä eikä Dexter (Michael C. Hall) ole enää yksin salaisuutensa kanssa, vaan pystyy nyt puhumaan myös pimeästä puolestaan jollekulle. Debra (Jennifer Carpenter) joutuu samaan aikaan vakavien moraalisten pohdintojen äärelle ja kun Maria (Lauren Vélez) alkaa kaivella vanhoja, alkavat seinät kaatumaan useiden päälle. Joey (Desmond Harrington) löytää uuden ihastuksen pulassa olevasta neidosta ja Angel (David Zayas) pohdiskelee alan vaihdosta. Lisäksi ruudussa nähdään Dexteriä viehättävä nainen, jolla on murhaamisesta kokemusta (Yvonne Strahovski) sekä ryhmä itämafian edustajia (mm. Ray Stevenson ja Jason Gedrick). Tällä kaudella lapset vilahtavat vain lyhyesti kuvassa.

Sopivasti yllätyksiä ja draamaa sisältävä Dexterin 7. tuotantokausi on samaa pettämätöntä laatua kuin edeltäjänsäkin. Tarjolla on enemmän todella häiriintyneitä ihmissuhteita ja vähemmän murhaamista, mutta yhtä kaikki jännitys pysyy yllä aina ennalta-arvaamattomaan loppuun asti. 


9 / 10



torstai 10. tammikuuta 2013

Hobitti - odottamaton matka / The Hobbit: An Unexpected Journey (2012)







Peter Jacksonin ohjaama ja pitkään odotettu The Hobbit: An Unexpected Journey (Suomessa ”Hobitti - odottamaton matka”) on J. R. R. Tolkienin kirjaan perustuvan seikkailuelokuva-trilogian ensimmäinen osa. Se sijoittuu aikaan ennen Taru sormusten herrasta –elokuvien tapahtumia, ja on myös kirjoitettu ennen niitä vaikka elokuva ilmestyykin vasta nyt.

Elokuvan päähenkilöinä nähdään vanhat tutut Bilbo Reppuli (Martin Freeman) ja Gandalf (Ian McKellen) sekä isiensä valtakuntaa takaisin halajava mahdollinen kääpiökuningas Thorin Tammikilpi (Richard Armitage) sekä hänen 12 toveriaan. The Hobbit: An Unexpected Journey alkaa siitä kun Galdalf houkuttelee Bilbon mukaan seikkailuun, jonka tarkoituksena on palauttaa kääpiöiden vuori ja sen sisältämät aarteet takaisin oikeille omistajilleen 60 vuotta sen jälkeen kun Smaug-niminen lohikäärme anasti ne.

Turhauttavan hitaasti alkava The Hobbit: An Unexpected Journey on tutun maailmansa ansiosta helposti lähestyttävissä. Valitettavasti elokuva on kuitenkin aivan liian pitkä ja alussa punainen lanka on pahasti hukassa. Kun vauhtiin vihdoin päästään, on loppupuoli huomattavasti parempi ja tempaa ilahduttavasti mukaansa. Toisinaan väkisin väännetyn oloinen huumori ei tunnu luontevalta lisältä Tolkienin maailmaan, mutta eipä tämä tarina ole muutenkaan yhtenevä kirjan kanssa vaikka elokuvassa nähtävät irrallisen oloiset tanssikohtaukset löytyvätkin sieltä.

Näyttelijäsuoritukset ovat hienoja ja hahmot pääosin hyviä, mutta nuori Bilbo on aavistuksen persoonattoman tuntuinen Gandalfin ja Thorinin seurassa. Maisemat ovat totuttuun tyyliin upeita ja lavasteet sekä efektit huippulaatua, mutta ainakin 3D HFR –versio paljastaa armottomasti pienimmätkin virheet ja hävittää siten osan elokuvan maagisuudesta.

The Hobbit: An Unexpected Journey tarjoaa ristiriitaisen katselukokemuksen. Sarjan faneille tämä on varmasti nannaa, mutta elokuvana kyseessä on venytetyn oloinen teos, jonka vauhdikkaat toimintakohtaukset ja hyvät musiikit eivät pysty paikkaamaan sitä eeppisyyden puutetta, joka erottaa elokuvan edeltäjistään. Loistavaa viihdettä, jos pitää Taru sormusten herrasta –elokuvista, mutta objektiivisesti tarkasteltuna outolintu, joka haiskahtaa valitettavasti hiukan rahastukselta.


8 / 10


IMDB

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

John Dies at the End (2012)





John Dies at the End kertoo kahdesta nuoresta luuserista, joiden täytyy pelastaa maailma sen jälkeen kun uusi huume on avannut portaalin toiseen ulottuvuuteen. Huumetta käyttäneet ihmiset häviävät ja palaavat takaisin toisina olentoina ja pystyvät lisäksi kommunikoimaan läpi ajan ja ennustamaan tulevaisuutta. Elokuvan pääosissa ovat Chase Williamson, Rob Mayes ja Paul Giamatti.

John Dies at the End etenee hullulta vaikuttavan kertojan tahdittamana kun toinen nuorista kertoo heidän tarinaansa toimittajalle. Juoni hyppii ajassa ja ulottuvuuksissa, mutta sitä on silti helppo seurata. Alun psykologinen kauhu ja aavistuksen ahdistava tunnelma muuttuvat mysteerien kautta loppua kohti eräänlaiseksi humoristiseksi seikkailuelokuvaksi. Hahmot ovat mielenkiintoisia, näyttelijäsuoritukset ihan toimivia ja filosofisia hulluuksia viljelevät sivuhahmot tarkoituksellisen koomisia. Elokuvassa on paljon lähikuvia ja punertavia kohtauksia, jotka molemmat luovat erikoisen tunnelman, jota pahaenteiset avaruusmusat säestävät.

Absurdeja kohtauksia, kuten puhelinsoittoja menneisyydestä ja eläviä lihankappaleita, tarjoileva John Dies at the End muistuttaa jollain etäisellä tavalla Fear and Loathing in Las Vegas –elokuvaa. Se käynnistyy hitaasti, mutta päästyään vauhtiin jaksaa pitää kiinnostusta melko hyvin yllä. Tämä on varmasti vuoden oudoimpia elokuvia ja ei todellakaan sovi kaikille, mutta jos kaipaa vaihtelua, kannattaa tämä katsoa.


7 / 10



maanantai 7. tammikuuta 2013

Dredd (2012)





Tulevaisuuden dystopiaan sijoittuva Dredd perustuu nimensä mukaisesti Judge Dredd -sarjakuviin ja kertoo siten samannimisestä lainvalvojasta, jolla on oikeus toimia myös tuomarina, valamiehistönä ja teloittajana. Elokuvassa tuomari saa mukaansa naisharjoittelijan, jonka kanssa he päätyvät sotaan rikollisjengin kanssa lukitussa kerrostalossa. Elokuvan pääosissa ovat Karl Urban, Olivia Thirlby and Lena Headey.

Epäilyttävästi The Raid Redemption –elokuvaa asetelmaltaan muistuttava Dredd on silkkaa roskaa alusta loppuun. Elokuvan parasta antia on brutaali toiminta, mutta täydellinen juonen puuttuminen haittaa aika pahasti vaikka sarjakuvamainen kerronta tavallaan tekeekin oikeutta alkuperäiselle hahmolle. Machoilu ja dialogi ovat molemmat perin tylsiä eikä hahmoista kannata edes aloittaa. Erikoisena yksityiskohtana mainittakoon se, että Urban pitää kypärää päässään koko elokuvan ajan eikä näytä silmiään missään vaiheessa.

Turhaa nostatusta ja mukafuturistisia musiikkeja sisältävä Dredd hakee tyyliä oudoista hidastuksista ja henkistä ulottuvuutta mieltä lukevan mutantin avulla. Tietyllä omituisella tasolla tyylikkään tyly elokuva on loppujen lopuksi puuduttavaa ja naurettavaa pelleilyä. Judge Dreddin faneihin ja teinipoikiin elokuva voi vedota, mutta muiden on parempi kiertää se kaukaa.


3 / 10



lauantai 5. tammikuuta 2013

Isänmaan puolesta / Homeland (2011) -sarja, 2. tuotantokausi / Season 2





Homeland –sarjan (Suomessa ”Isänmaan puolesta”) toinen tuotantokausi alkaa noin vuosi ensimmäisen kauden tapahtumien jälkeen. CIA:sta potkut saanut analyytikko Carrie Mathison (Claire Danes) toimii opettajana päästyään ulos psykiatrisesta sairaalasta ja terrorismiepäilyistä vapaaksi luikerrellut Nicholas Brody (Damian Lewis) on menestynyt kongressiedustaja ja häntä pyydetään jopa varapresidenttiehdokkaaksi. Vaikka mies pyrkiikin pääasiassa vaikuttamaan asioihin muuten kuin konkreettisella toiminnalla, terroristi Abu Nazir haluaa miehen takaisin pelinappulakseen. Kun Libanonista saadaan kuuma vinkki, alkaa vaarallinen peli uudestaan.

Sopivalla tavalla realistinen Homeland onnistuu jatkamaan tarinaa uskottavasti ja Carrie saadaan hienosti palautettua mahdottomasta tilanteesta mukaan toimintaan. Toinen tuotantokausi alkaa muutenkin vauhdikkaasti ja intensiivinen meno jatkuu aina odottamattomaan loppuun saakka. Perheen sisäiset ongelmat ja Brodyn uudet haasteet tuovat tarinaan oman lisänsä, kuten myös vanha suola ja vaihtelevat lojaliteetit. Myös politiikan ja terrorismin yhdistäminen tuottaa yllättäviä ongelmia. Näyttelijäkaarti on pysynyt pääosin samana, mutta sivuosiin on saatu muutama uusi hahmo.

Homeland –sarjan toinen tuotantokausi on oikeastaan vielä parempi kuin jo erittäin hyvä ensimmäinen kausi. Se tuo ruudulle todella hienoja näyttelijäsuorituksia, mahtavia hahmoja ja loistavia juonenkäänteitä. Sarja tasapainoilee onnistuneesti voimakkaan draaman ja jännittävien salaliittojen välissä ja pitää katsojan tiukasti otteessaan. Kunnon agenttisarjan hengessä katsojaa kuitenkin vedätetään vähän väliä ja hänet saadaan puntaroimaan eri vaihtoehtoja ja epäilemään sitä, mikä on totta ja mikä ei. A-luokan viihdettä.


10 / 10





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...