Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2008. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2008. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Breaking Bad (2008) –sarja, 5. tuotantokausi / Season 5





















Pahoille teille lähteneestä kemianopettajasta kertova Breaking Bad päätti neljännen kautensa Walterin voitonjulistukseen Gustavo Fringin onnistuneen murhan jälkeen. Viides ja samalla viimeinen kausi aloittaa murhan jälkipyykkien selvittelyllä ja siirtyy siitä liiketoimien uudelleenkäynnistämiseen. Ihmissuhteita palautetaan ja katkotaan, kotona on hankalaa ja Hank alkaa päästä lähelle mystistä Heisenbergiä. Vanhoja kaivellaan ja tuttuun tapaan jengiä laitetaan kunnolla lihoiksi.

Breaking Bad on kerännyt vuosien varrella läjäpäin palkintoja ja on vain parantunut kausi kaudelta. Viides kausi tuo ruudulle traagisia kohtaloita ja toki pakolliset loppukähinät. Kun miettii sarjaa kokonaisuutena taaksepäin, on pakko todeta, että se on yksi hienoimmista televisiosarjoista ikinä. Hahmojen kehityksen kaari on uskomaton ja kautta linjan kerrassaan mahtavat näyttelijäsuoritukset saavat upeat hahmot tuntumaan pelottavan todellisilta. Erityisesti mieleen jää se kuinka askel askeleelta hyväntahtoisesta opettajasta kehkeytyy murhanhimoinen huumelordi. Walter White ja absurdit tilanteet, joihin hän ajautui sarjan aikana, tulevat olemaan vertailukohtana vielä lukemattomille muille sarjoille.

Breaking Badin viimeinen kausi on jännittävä, koskettava ja ikimuistoinen. Sarjan loppu on verinen ja tavallaan yllätyksetön, mutta ehdottomasti sarjan arvoinen. Sarjaa toivoisi tietysti näkevänsä lisää, mutta oikeasti täydellinen sarja lopetettiin juuri täydelliseen aikaan.


10 / 10





sunnuntai 12. tammikuuta 2014

True Blood (2008) -sarja, 6. tuotantokausi / Season 6


















  

Yhdysvaltojen eteläosiin sijoittuva omalaatuinen vampyyrisarja True Blood jatkaa 6. tuotantokaudellaan jo hyvin tutuksi tulleiden punaniskojen tarinaa kaikenmaailman yliluonnollisten olioiden seassa. Tällä kertaa ihmisten ja vampyyrien välillä käydään avointa sotaa, lisää keijuja tunkee kuvioihin ja erikoisia lajien risteymiä nähdään ja koetaan. Bill ei ole enää itsensä, mutta Eric sen sijaan alkaa palata ennalleen. Myös uusia kykyjä ja useiden hahmojen poistuminen kuvioista nähdään. True Bloodin 6. kauden alku tuntuu vähän sekavalta ja kokonaisuus lässähtäneeltä verrattuna aikaisempiin kausiin, mutta kyllä muutama mukava yllätyskin on saatu mukaan.


7 / 10



keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Breaking Bad (2008) –sarja, 4. tuotantokausi / Season 4
















Breaking Bad –sarjan neljännellä kaudella nähdään mm. Walterin ja Gusin rakoilevat välit ja Pinkman uusissa töissä. Lisäksi Hank alkaa päästä turhan lähelle tekijöitä, rahanpesu johtaa perheyrityksen perustamiseen ja muutama näyttelijä joutuu taas etsimään uusia töitä.

Breaking Bad on niitä sarjoja, jotka vain paranevat vanhetessaan. Neljäs kausi tarjoilee ratkaisuja ja yllätyksiä ja on jännittävä aina vakavaan ja intensiiviseen loppuun saakka. Todella koukuttavaa viihdettä.


10 / 10







tiistai 8. lokakuuta 2013

Kukkoilijat / In Bruges (2008)





















In Bruges (Suomessa “Kukkoilijat”) on musta komedia ja rikosdraama, jossa Colin Farrellin and Brendan Gleesonin esittämät palkkamurhaajat piileskelevät Bruggessa pilalle menneen keikan jälkeen. Ruudussa nähdään myös heidän pomonsa (Ralph Fiennes) ja paikallinen nuori nainen (Clémence Poésy). Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastasi Martin McDonagh.

Verkkaisesti etenevä In Bruges ei leveile monimutkaisella juonella tai vauhdikkaalla toiminnalla vaan keskittyy henkilöhahmojen seuraamiseen. Kuivan ja tumman huumorin värittämä dialogi toimii ja näyttelijäsuoritukset ovat oikein onnistuneita. Tapahtumapaikka on omalla tavallaan satumainen ja luo rauhallisten musiikkien kanssa erikoisen kontrastin muuten alakuloiseen ja jännittyneeseen tunnelmaan.

In Bruges ei sovi kaikille, mutta elokuvalla on silti ansionsa. Sen omalaatuinen odottava ja jännittynyt ilmapiiri on jotenkin välitön ja muutamat toimintakohtaukset rytmittävät tarinaa sopivasti.


7 / 10


torstai 3. lokakuuta 2013

Breaking Bad (2008) –sarja, 3. tuotantokausi / Season 3





















Breaking Bad –sarjan kolmannella kaudella nähdään mm. avioeroa seuraavaa masennus, miesten välien huononeminen ja Hankin ongelmat työmaalla. Pinkman lähtee busineksiin yksinään ja kokonaisuutena aletaan olla isojen poikien kuvioissa. Meksikolaiset vähäpuheiset palkkatappajat pyörivät nurkissa aiheuttamassa ongelmia ja jostain todella kaukaa nähdään callback, joka tarjoaa vastauksia avoimiin kysymyksiin.

Kokonaisuutena Breaking Badin kolmas kausi tarjoilee lisää herkullisen absurdeja kohtauksia sekä mielenkiintoisia ja jäätäviä käänteitä aina dramaattiseen loppuun saakka.


10 / 10

lauantai 1. joulukuuta 2012

Breaking Bad (2008) –sarja, 2. tuotantokausi / Season 2






Breaking Bad –sarjan 2. tuotantokausi jatkaa suoraan siitä, mihin ensimmäinen loppui. Huumebusineksen ruma puoli näyttäytyy entistä voimakkaampana ja myös kotirintamalla on ongelmia. Jaksojen alussa olevat etukäteisvilaukset pitävät katsojan jännitystä yllä ja pitkiä tapahtumaketjuja on hauska seurata. Rahaa tulee ja menee eivätkä kaikki henkilöt selviä tästä tuotantokaudesta hengissä. Hahmot muuttuvat mielenkiintoisella tavalla ja 2. tuotantokaudella niihin saadaan hienosti uusia ulottuvuuksia.

Breaking Bad vain paranee vanhetessaan. Hienosti draaman ja jännityksen välillä tasapainoileva sarja johtaa katsojaa harhaan aina 2. tuotantokauden nerokkaaseen lopetukseen saakka. Tätä on helppo suositella.


torstai 27. syyskuuta 2012

Breaking Bad (2008) –sarja, 1. tuotantokausi / Season 1



Breaking Bad kertoo parantumatonta syöpää sairastavasta kemianopettajasta, joka päättää turvata perheensä taloudellisen tulevaisuuden valmistamalla huippuluokan metamfetamiinia. Parikseen hän ottaa entisen oppilaansa, joka on jo alalla. Golden Globe-palkitun sarjan pääosissa ovat Bryan Cranston, Anna Gunn ja Aaron Paul.

Sarjan ilmeikkäät näyttelijät ovat kerrassaan loistavia ja Bryan Cranston on kuin luotu esittämään hänelle annettua roolia. Henkilöhahmot ovat todella syviä ja niihin samaistuminen on helppoa. Breaking Badin tarina on mielenkiintoinen ja vakavaa draamaa kevennetään hienosti absurdeilla tilanteilla. Tarina etenee alussa ja lopussa vauhdilla, mutta tuotantokauden puolivälissä on hetki tyhjäkäyntiä. Tarinan taustalla on nähtävissä syvempien yhteiskunnallisten teemojen käsittelyä.  

Omaleimainen, välillä lähes hiljainen äänimaailma, joka korostaa tekemisen ääniä vaihtelee voimakkaiden ja nerokkaasti valittujen taustamusiikkien kanssa. Sarjan kuvaus on sekin erittäin hyvin onnistunut.

Breaking Bad –sarjan 1. tuotantokausi tarjoaa upeasti tuotettua ja toteutettua draamaa mustalla huumorilla höystettynä. Sarja sopii hiukan aikuisempaan makuun ja se kannattaa ehdottomasti tarkistaa, jos se on jostain syystä jäänyt väliin.


9 / 10



maanantai 3. syyskuuta 2012

True Blood (2008) -sarja, 5. tuotantokausi / Season 5



Laatusarjoistaan tunnetun HBO:n huippumenestys True Blood on edennyt jo viidenteen tuotantokauteensa. Päähenkilöt ovat säilyneet ilman suuria muutoksia ja kuten muillakin kausilla, uusia henkilöitä on tuotu piristämään kuvioita. Koska lihamylly kaipaa täytettä, kokee joukko niin vanhoja kuin uusiakin henkilöitä taas "oikean kuoleman" ja jokunen jopa vaihtaa ravintonsa punaiseen nesteeseen.

Muutama vanha sivujuoni saa tällä kaudella jatkoa ja oikeastaan pääjuonikin liittyy yhteen niistä. Vampyyrien sisäinen politikointi ja valtapeli ovat isossa osassa ja pari vanhaa tuttua palaa kuvioihin. Myös Alcide, Terry ja keijut saavat lisää ruutuaikaa.

True Blood onnistuu edelleen yllättämään. Nopeasti etenevä juoni esittelee yhä uusia ihmetyksiä faneille ja kauhunaiheita kukkahattutädeille aina intensiiviseen ja yllättävään loppuun saakka. Lisää tätä.


9 / 10



torstai 31. toukokuuta 2012

Lukija / The Reader (2008)




The Reader (Suomessa ”Lukija”) on vakava ja hyvä elokuva, joka nojaa vahvasti muutamaan henkilöhahmoon. Se kertoo nuoren pojan ja vanhemman naisen suhteesta, joka saa uusia piirteitä naisen jouduttua myöhemmin syytetyn penkille sotarikosoikeudenkäynnissä. Hahmot saavat syvyyttä, mutta jäävät jollain tavalla etäisiksi, koska heihin samaistuminen on melko hankalaa elokuvan erikoisen aiheen vuoksi. Tästä syystä myös sinällään ajatuksia herättävä aihe ei herätä niin paljoa tunteita kuin olisi voinut olettaa. Seksuaalinen jännitys välittyy kuitenkin vahvasti ja peittää alleen osan moraalisista pohdinnoista. David Krossin roolisuoritus on erinomainen ottaen huomioon hänen ikänsä. Elokuva on hyvä, mutta ei draamaksi mitenkään poikkeuksellinen.



8 / 10



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...