Bicycle Thieves / Ladri di biciclette / Polkupyörävaras (1948)

Italialaisen Vittorio De Sican ohjaama Ladri di biciclette (suom. Polkupyörävaras, eng. Bicycle Thieves) on kertomus siitä, kuinka köyhä mies (Lamberto Maggiorani) ja hänen poikansa (Enzo Staiola) etsivät varastettua polkupyörää, jota ilman mies menettää työpaikkansa.

Ladri di biciclette sijoittuu Roomaan, jossa vallitsee suuri työttömyys ja ihmisten elämä on taistelua päivästä toiseen. Päähenkilön saaman työpaikan tuoma tulevaisuudenusko häviää kuitenkin nopeasti työn edellytyksenä olevan pyörän kadottua ja epätoivo astuu tilalle. Seikkailu kaupungilla on melko päätöntä säntäilyä paikasta toiseen kuten kuvitella saattaa, mutta sen aikana käydään läpi iso kirjo inhimillisiä tunteita melodramaattisen musiikin säestämänä.

Ladri di biciclette on hienosti toteutettu elokuva ja sen mutkaton olemus korostaa tarinan arkista ja karua olemusta. Tarina ja ihmiskohtalot jäävät pyörimään katsojan päähän ja se tekee elokuvasta erittäin toimivan teoksen, mutta kevyestä viihteestä se ei todellakaan käy. 

 8 / 10

IMDB

Kukkoilijat / In Bruges (2008)

In Bruges (Suomessa “Kukkoilijat”) on musta komedia ja rikosdraama, jossa Colin Farrellin and Brendan Gleesonin esittämät palkkamurhaajat piileskelevät Bruggessa pilalle menneen keikan jälkeen. Ruudussa nähdään myös heidän pomonsa (Ralph Fiennes) ja paikallinen nuori nainen (Clémence Poésy). Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastasi Martin McDonagh.

Verkkaisesti etenevä In Bruges ei leveile monimutkaisella juonella tai vauhdikkaalla toiminnalla vaan keskittyy henkilöhahmojen seuraamiseen. Kuivan ja tumman huumorin värittämä dialogi toimii ja näyttelijäsuoritukset ovat oikein onnistuneita. Tapahtumapaikka on omalla tavallaan satumainen ja luo rauhallisten musiikkien kanssa erikoisen kontrastin muuten alakuloiseen ja jännittyneeseen tunnelmaan.

In Bruges ei sovi kaikille, mutta elokuvalla on silti ansionsa. Sen omalaatuinen odottava ja jännittynyt ilmapiiri on jotenkin välitön ja muutamat toimintakohtaukset rytmittävät tarinaa sopivasti.

7 / 10

IMDB

Varkaitten paratiisi / To Catch a Thief (1955)

Alfred Hitchcockin ohjaama To Catch a Thief (Suomessa “Varkaitten paratiisi”) on romanttinen rikoselokuva, jossa entistä jalokivivarasta (Cary Grant) syytetään uusista murroista ja hän joutuu etsimään oikeaa rikollista todistaakseen syyttömyytensä. Tutustuessaan tyyliään kopioivan varkaan mahdollisiin uhreihin, hän tapaa nuoren naisen (Grace Kelly), tämän persoonallisen ja rikkaan äidin (Jessie Royce Landis) sekä työnantajansa rahoista huolestuneen vakuutusvirkailijan (John Williams). Elokuva voitti aikoinaan parhaan kuvauksen Oscar-palkinnon.

Hitchcockin elokuvaksi varsin romanttinen To Catch a Thief ei ole juoneltaan kovin monimutkainen, mutta pitää katsojan arvailemassa, kuka varas oikeastaan on. Tarjolla on myös sopiva annos jännitystä ja huumoria varsin toimivalla dialogilla varustetussa paketissa. Grant sopii hienosti asiallisen ja varautuneen herrasmiehen rooliin ja Kelly tekee varsin viehättävän suorituksen leikkisänä perijättärenä.

Upeisiin maisemiin sijoittuva To Catch a Thief tuo ruudulle myöhemminkin moneen kertaan nähdyn juonen hyvin tasapainoisena kokonaisuutena. Muutamista kauneusvirheistään huolimatta elokuva on säilyttänyt tenhonsa ja on varsin hyvää ja kepeää viihdettä, jos pitää klassisemmista teoksista.

9 / 10

IMDB

Anna Karenina (2012)

Leo Tolstoin romaanin perustuva Anna Karenina sijoittuu 1800-luvun loppuun ja kertoo aristokraattisesta naisesta ja hänen elämänsä muuttavasta syrjähypystä. Elokuvan pääosissa ovat Keira Knightley, Aaron Taylor-Johnson ja Jude Law, ja ohjauksesta vastaa Joe Wright. Elokuva voitti parhaan puvustuksen Oscarin.

Anna Karenina on tyyliltään hyvin erikoinen elokuva. Se sijoittuu pitkälti teatterin näyttämölle ja käyttää sen mukaisia lavasteita ja välillä tehokeinojakin. Alun unenomainen, hiukan musikaalimainen tunnelma muuttuu pikkuhiljaa lopun ankeaksi ja ahdistavaksi paatokseksi. Taiteellista kokonaisuutta yhdistää tietty sekavuus ja paikoin elokuvaa on raskas seurata. Näyttelijäsuoritukset eivät ole mitenkään mielenpainuvia eikä enimmäkseen ruudussa näkyvä Knightley tuo itsestään uusia puolia esille. Lisäksi lukuisat sivuhahmot jäävät omituisen irrallisiksi.

Pukuloistoa ja klassista musiikkia tarjoileva Anna Karenina on joko nerokas tai tekotaiteellinen. Tarina sinällään on mielenkiintoinen, mutta ainakaan minuun Wrightin toteutustapa ei täysin toiminut.

5 / 10

IMDB

Les Misérables (2012)

Les Misérables on Victor Hugon Kurjat –romaanista sovitetun musikaalin elokuvaversio. Tarinan keskiössä on Jean Valjean –niminen entinen vanki, joka yrittää aloittaa uuden elämän, mutta joutuu rikkomaan ehdonalaistaan. Hän saa peräänsä armottoman poliisimiehen, joka jahtaa häntä vuosikymmenestä toiseen. Hetken rauhallisuuden jälkeen Jean ottaa hoiviinsa heikko-osaisen tytön, mutta joutuu pian jatkamaan pakomatkaansa tytön kanssa. Les Misérablesin pääosissa ovat Hugh Jackman, Russell Crowe, Anne Hathaway, Amanda Seyfried, Sacha Baron Cohen, Helena Bonham Carter ja Eddie Redmayne. Elokuva oli ehdolla kahdeksan Oscarin saajaksi ja sai lopulta kolme niistä.

Alkuperäiselle tarinalle melko uskollinen Les Misérables on hengästyttävä kokemus. Monimutkainen tarina on sullottu kahden ja puolen tunnin mittaan ja koska elokuva ei sisällä lainkaan dialogia vaan pelkkiä laulukohtauksia, on tunnelma paikoin kiireinen. Näyttelijät laulavat itse omat osuutensa ja taso on melkoisen vaihteleva. Jackmanistä nähdään ilahduttavasti uusia puolia ja Hathawayn lyhyt, mutta palkittu suoritus on hieno. Crowen hahmo on ihan mielenkiintoinen, mutta laulaa mies ei valitettavasti osaa.

Les Misérablesin musiikit eivät tyyliltään välttämättä ole kaikkien makuun, mutta varsinkin kuorolaulukohtaukset ovat todella vaikuttavia mahtipontisuudessaan. Yksinlaulukohtauksissa puolestaan tarjolla on herkempiä nuotteja. Visuaalisesti Les Misérables on upea synkästä yleisvaikutelmastaan huolimatta ja sen kuvakulmat ovat mielenkiintoisia ja kamera elää paljon. 

Nimensä mukaisesti kurjia ihmiskohtaloita sisältävä Les Misérables on hyvin tuotettu ja onnistunut filmatisointi moraalisia pohdintoja sisältävästä tarinasta. Mukaan mahtuu niin jännitystä, romantiikkaa, komiikkaa kuin tragedioitakin. Lopulta kyseessä on tarina armosta ja oikeudenmukaisuuden kaipuusta, ja vaikka musikaalit eivät olisikaan ihan omin juttu, kannattaa tämä katsoa.

8 / 10

IMDB

Zero Dark Thirty (2012)

Zero Dark Thirty kertoo operaatiosta Osama bin Ladenin löytämiseksi. Elokuvan päähenkilö on nuori kunnianhimoinen nainen, joka päättelee, että kauan etsitty terroristijohtaja voidaan tavoittaa hänen sanansaattajansa Abu Ahmedin kautta. Zero Dark Thirtyn on ohjannut Kathryn Bigelow ja sen pääosassa on Jessica Chastain, jota tukemassa nähdään mm. Jason Clarke, Joel Edgerton, Chris Pratt, Jennifer Ehle, Mark Strong, Kyle Chandler ja Édgar Ramírez. Elokuva voitti yhden niistä viidestä Oscarista, joiden saajaksi se oli ehdolla.

Zero Dark Thirty on pitkä ja verkkainen salapoliisitarina, jossa asiat eivät todellakaan selviä yhtä helpolla kuin CSI –sarjassa vaan hakuammuntaa ja vesiperiä tulee. Hiiviskelevää toimintaa on mukana hiukan elokuvan lopussa, mutta kohtaukset ovat valitettavasti niin tummia, ettei niistä tahdo saada selvää. Hahmot ovat latteita ja heistä tuodaan esiin vain ammatillinen puoli ja siihen liittyvä omistautuneisuus. Juontakaan ei sinällään ole vaan tarina keskittyy lähinnä agenttien tekemisien seuraamiseen kaiken tutkinnan, vakoilun, kuulustelujen ja politikoinnin keskellä. Näyttelijäsuoritukset ovat kohdallaan ja varsinkin jo perusolemukseltaan alakuloinen Chastain tekee hienon suorituksen.

Paikoin melkein dokumenttimainen Zero Dark Thirty erottuu toimintapainotteisten agenttielokuvien joukosta hiukan realistisemmalla otteellaan. Hyvin tuotetun elokuvan keskiössä ovat pakkomielteiset työnarkomaanit, jotka jäävät valitettavan etäisiksi. Elokuvan alkupuolella on vastenmielisiä kuulustelukohtauksia, jotka eivät välttämättä sovi kaikille katsojille, mutta muuten kyseessä on katsomisen arvoinen teos.

8 / 10

IMDB

Mestari / The Master (2012)

1950-luvulle sijoittuva The Master (Suomessa ”Mestari”) kertoo amerikkalaisesta merisotamiehestä, joka palaa rintamalta vain kohdatakseen epävarmuuden ja oman rauhattomuutensa. Kesken viinanhöyryisten reissujensa hän kohtaa karismaattisen johtajan ja liittyy hänen kulttiinsa. Elokuvan pääosissa ovat Joaquin Phoenix, Philip Seymour Hoffman ja Amy Adams, jotka kaikki saivat suorituksistaan Oscar-ehdokkuuden. Ohjauksesta vastaa Paul Thomas Anderson (There Will Be Blood, Magnolia, Boogie Nights…).

The Master on ajoittain melkein inhorealistinen tarina epäilyttävästi skientologiaa muistuttavasta kultista ja sen omituisista tavoista, saduista ja jopa vainoharhoista. Moniongelmaisista ihmisistä kertova tarina nojaa usein kohtauksiin, joissa kamera ja musiikki näyttelevät isoa roolia vaikka myös perinteisemmät näyttelijäsuoritukset ovat kerrassaan loistavia. Phoenix ja Hoffman molemmat tuntuvat oikein elävän rooleissaan.

Ankea tunnelman omaava The Master on kunnianhimoinen teos, joka ei valitettavasti yllä samalle tasolle kuin ohjaajansa edellinen teos There Will Be Blood. Vaikka elokuva onkin hienosti tuotettu, se jää yhtä etäiseksi ja päämäärättömäksi kuin sen päähenkilöt ovat yhteiskunnasta.

6 / 10

IMDB

Hitchcock (2012)

Hitchcock kertoo kuuluisan ohjaajan ja hänen vaimonsa suhteesta Psychon tuottamisen aikoihin. Vaihtelua kaipaava Alfred hylkää houkuttelevia elokuvatarjouksia ja päättää kuvata kauhuelokuvan muiden vastusteluista huolimatta. Ongelmia tulee kuitenkin vastaan niin vaimon, rahoituksen kuin julkaisuluvankin kanssa. Elokuvan pääosissa ovat Anthony Hopkins, Helen Mirren ja Scarlett Johansson. Hitchcock oli ehdolla parhaan maskeerauksen Oscarin saajaksi.

Erikoisesta ja ilmeisen hankalasta persoonasta kertovaksi elokuvaksi Hitchcock on yllättävän kepeä. Se tuo henkilöistä esille myös heidän negatiivisia puoliaan, mutta ei anna niiden vaikuttaa tunnelmaan ja ylläpitää humoristisen naljailevaa dialogia jopa vaikeissa kohtauksissa. Sekä Hopkins että Mirren tekevät hienot suoritukset ja aina välillä unohtaa katselevansa näyttelijää oikean ohjaajan sijaan. Valitettavasti elokuvassa on useita omituisia ja irrallisen oloisia välikohtauksia, joissa sarjamurhaaja Ed Gein puhuu Hitchcockille.

Leikkisien musiikkien tahdittama Hitchcock ei välttämättä tuo esille koko totuutta maestrosta, mutta tarjoaa pikaisen katsauksen miehen maailmaan ja naiseen nerouden takana. Keveydestään huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, Hitchcock on ihan viihdyttävä elokuva.

7 / 10

IMDB

Lincoln (2012)

Steven Spielbergin ohjaama Lincoln kertoo Yhdysvaltojen yhden tunnetuimman presidentin elämän viimeisistä kuukausista ja taistelusta saada orjuus kiellettyä. Sisällissotakin pitäisi saada päättymään, mutta valitettavasti päämäärät tuntuvat taistelevan toisiaan vastaan. Elokuvan pääosissa ovat Daniel Day-Lewis, Sally Field ja David Strathairn. Lincoln oli ehdolla 12 Oscarin saajaksi ja se palkittiin lopulta parhaasta miespääosasta ja lavastuksesta.

Lincoln on elokuvana lähinnä juonittelua pimeissä sisätiloissa, mutta onneksi paikoin kryptistäkin dialogia on kuitenkin mielenkiintoista seurata. Oma moraalinen pohdintansa saadaan aikaiseksi niistä keinoista, joilla orjuuden lakkauttamisen vastustajien ääniä ostetaan. Lincoln nojaa voimakkaasti Day-Lewisin viimeistäkin piirtoa myöten hiottuun suoritukseen, jossa ilmenevät niin päättäväisyys, huumori kuin heikot hetket. Jopa kävelytyyli on harjoiteltu vastaamaan esikuvaansa. Lincolnin sivuhahmot ovat nekin mielenkiintoisia ja tarjoavat erittäin hienoja suorituksia.

Syvällisiä teemoja ja ajatuksia sisältävä Lincoln vaatii keskittymistä, mutta kertoo sen vastineeksi mielenkiintoisen tarinan poliittisen neron suurimmasta saavutuksesta. Historiikkina elokuva on onnistunut, mutta näin pitkältä tuotokselta olisi odottanut hiukan enemmänkin kuin pelkkää juonittelua.

7 / 10

IMDB