torstai 28. marraskuuta 2013

Continuum (2012) –sarja, 2. tuotantokausi / Season 2

















  

Ensimmäisellä kaudellaan hiukan raakileeksi jäänyt kanadalainen scifi-sarja Continuum jatkaa toisella kaudellaan perinteisemmän totetuksen kanssa. Omituisista kikkailuista kuvan ja musiikin suhteen on luovuttu ja kokonaisuus on jotenkin kypsemmän oloinen. Tällä kaudella nähdään mm. Alecin uusi liittolainen, myyrä poliisissa sekä jakautunut Liber8. Salaisuuksia paljastetaan, takaisinlähettämisen motiiveja spekuloidaan ja lisäksi tarjolla on yllätyksiä ja enemmän draamaa. Terrorismi on vaihdettu juonitteluun ja sitä viljelläänkin oikein roppakaupalla aina vauhdikkaaseen loppuun saakka. Kokonaisuutena Continuumin 2. tuotantokausi on paljon parempi kuin edellinen ja sarja onkin uusittu 3. kaudelle.


7 / 10





tiistai 26. marraskuuta 2013

Millerit / We're the Millers (2013)



  

We're the Millers (Suomessa ”Millerit”) on rikoskomedia, jossa ryöstetyksi tullut pikkudiileri (Jason Sudeikis) joutuu hakemaan Meksikosta lastin marijuanaa voidakseen maksaa velkansa. Välttääkseen kiinnijäämisen hän palkkaa itselleen kulissiksi perheen, johon kuuluvat naapurin strippari (Jennifer Aniston), yksin jätetty teinipoika (Will Poulter) sekä kotoa karannut tyttö (Emma Roberts).

Amerikkalaiseksi elokuvaksi yllättävän sarkastinen We're the Millers on kertomus joukosta epäonnistujia, jotka vaikeuksien kautta pääsevät voittoon ja hitsautuvat yhteen. Vitsit ovat väkinäisiä ja aidot naurut jäävät muutamaan kertaan. Yllätyksiäkään ei pahemmin ole vaan kokonaisuus on perin laskelmoidun oloinen. We're the Millers onnistuu muutamien hahmojensa kanssa ihan kohtuullisesti, mutta valitettavasti se komedian tärkein ominaisuus jää puuttumaan eikä elokuva kelpaa oikein muuksi kuin krapulaviihteeksi.


5 / 10



tiistai 12. marraskuuta 2013

Kalevala - Uusi aika (2013)





















Kalevala - Uusi aika on Jari Halosen ohjaama uusi tulkinta kansalliseepoksestamme. Se sijoittuu sekä nykyaikaan että Kalevalan aikaisiin tapahtumiin ja sen päähenkilö Sampo on nuori johtaja, joka kokee rajun kriisin, alkaa nähdä näkyjä historiasta ja epäilee sekoavansa pian. Näyttelemässä nähdään mm. Tommi Eronen, Ari Vakkilainen, Tanjalotta Räikkä, Konsta Mäkelä, Olavi Uusivirta, Pirjo Lonka, Ville Tiihonen sekä ohjaaja itse.

Kalevala - Uusi aika on hämmentävä elokuva. Sen tarina lainailee vapaasti henkilöitä ja tapahtumia alkuperäisteoksesta ja sotkee niitä eri aikakausiin. Henkilöhahmot ovat korostetun oloisia ja useissa kohtauksissa nähdään täriseviä, suu ja silmät auki ammottavia ihmisriekaleita, joiden naamalla valuu milloin mitäkin. Dialogi on aavistuksen kankeaa ja lähikuvia viljellään paljon. Nykyajassa liikemiehet kuvataan henkisen ja moraalisen rappion ruumillistumina, epäsiistin näköisinä maanpettureina, joiden tekoja vanhasta viisaudesta ammentavat pyrkivät kumoamaan. Elokuvan kantavana teemana tuntuu olevan se, kuinka ennen oltiin henkisesti parempia ja kuinka tekomme kaikuvat läpi vuosituhansien.

Synkän ja ahdistavan tunnelman omaava Kalevala - Uusi aika tarjoilee modernia, melko new age –henkistä näkemystä Kalevalasta ja vaatii alussa totuttelua erikoisen tyylinsä vuoksi. Pienestä budjetista huolimatta toteutus on ihan toimiva. Valitettavasti paatoksellinen loppu on pitkä ja hiukan sekava, melkeinpä huumehöyryinen, eikä elokuva aukea täysin ainakaan yhdellä katselulla. Tämä on niitä elokuvia, joista jokaisen pitää itse päättää, onko kyseessä nerous vai hulluus.


5 / 10



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...