Falling Skies (2011) -sarja, 3. tuotantokausi / Season 3

Falling Skies –sarja aloittaa kolmannen kautensa hyppäämällä ajassa seitsemän kuukautta eteenpäin. Ihmisillä on uusi muukalaislaji Volm liittolaisenaan ja tällä kertaa myös valloittajien nimi, Espheni, on tiedossa. Intergalaktisen sodan taustoja avataan ja presidenttinä hääräilevä Tom Mason joutuu mm. etsimään joukkoihinsa soluttautunutta vakoojaa. Uutta teknologiaakin on käytössä ja perinteiseen tapaan vähemmän tärkeitä henkilöitä laitetaan lihoiksi.

Melko kevyttä scifiä edustava Falling Skies hakee kolmannella kaudella suuntaansa, muttei oikein löydä sitä. Kaikkea tapahtuu kokoajan, mutta jollain tasolla se ei vain kiinnosta tai kosketa. Sarjan laskelmoitu ja kliininen ote eivät saa kunnon vetovoimaa aikaiseksi. Loppu on kuitenkin kohtuullisen mielenkiintoinen ja sarja on uusittu neljännelle kaudelle.

6 / 10

Falling Skies -sarjan 1. tuotantokauden arvostelu 

Falling Skies -sarjan 2. tuotantokauden arvostelu

IMDB

Pacific Rim - Hyökkäys Maahan / Pacific Rim (2013)

Pacific Rim (Suomessa “Pacific Rim - Hyökkäys Maahan”) on Guillermo del Toron ohjaama scifi/toiminta-elokuva, jossa ihmiset taistelevat merestä nousevia jättimäisiä Kaiju -hirviöitä vastaan. Aseenaan heillä on Jaeger –nimellä tunnettuja, Transformerseja muistuttavia koneita, joita ohjaa aina kaksi ihmistä, joiden mielet kytketään hetkellisesti yhteen tehtävää varten. Ruudussa nähdään mm. Charlie Hunnam, Idris Elba, Rinko Kikuchi, Diego Klattenhoff, Charlie Day, Burn Gorman, Clifton Collins Jr. ja Ron Perlman.

Melko hassun idean varaan rakennettu Pacific Rim on kuin seuraisi pikkupoikien leikkejä. Kaikki on isoa tai isompaa ja pistetään palasiksi tyylillä. Paikoin sekavien, testosteronia uhkuvien taistelukohtauksien väliin on yritetty saada jotain henkevääkin, mutta ei sillä niin ole väliä. Toisinaan oudot hahmot ovat kohtuullisen onnistuneita ja tuovat sopivaa kevennystä muuten niin synkkään maailmaan.

Pacific Rim on isolla budjetilla tehtyä höpöhöpöviihdettä, jossa kaikki menee niin pahasti yli, että se oikeastaan toimii. Efektit ovat hienoja ja vaikka juoni jääkin puolivillaiseksi, elokuva jaksaa viihdyttää kunhan osaa olla odottamatta liikoja. Ihan ok kesäleffa.

7 / 10

IMDB

American Horror Story: Asylum (2011) –sarja, (American Horror Story, 2. tuotantokausi / Season 2)

American Horror Story -sarjan toinen tuotantokausi, nimeltään American Horror Story: Asylum, on itsenäinen jatko-osa vuonna 2011 alkaneelle kauhu/draama-sarjalle. Näyttelijät ovat osittain samat, mutta asetelma on täysin uusi ja tämän kauden voi katsoa vaikka ei olisikaan nähnyt ensimmäistä kautta.

Tällä kertaa tarina sijoittuu katolisten nunnien pyörittämään mielisairaalaan, jonne tuodaan alussa Bloody Face –niminen sarjamurhaaja, joka on toki mielestään syytön. Paikalle nuuskimaan ilmaantuu kunnianhimoinen naistoimittaja, jonka johtava nunna lukitsee telkien taakse kiristämällä tämän rakastajattarelta siihen luvan. Sairaalassa on töissä lisäksi tohtori, jonka käsitys tieteen etiikasta poikkeaa valtavirrasta ikävällä tavalla. Sarjan toisella kaudella esiintyvät mm. Jessica Lange, Evan Peters, Lily Rabe, Zachary Quinto, Sarah Paulson, Dylan McDermott, Joseph Fiennes ja James Cromwell. American Horror Story on saanut useita Golden Globe- ja Emmy –ehdokkuuksia, joista Lange henkilökohtaisesti on voittanut kaksi.

American Horror Story: Asylum on omalaatuinen sarja. Tavallaan se on halpaa viihdettä, mutta sen tunnelma on mahtava ja ennalta-arvaamattomuus koukuttaa. Se tarjoilee mysteerejä, juonittelua, draamaa, jännitystä ja myös hetkittäin kauhua. Ruudussa nähdään kaikkea hulluista nunnista polygamiaan ja alieneista pahoihin henkiin. Henkilöhahmot ovat hienoja, ne kehittyvät ajan kuluessa ja näyttelijäsuoritukset ovat kerrassaan loistavia. Lange on palkintonsa ansainnut, mutta myös muut näyttelijät ovat kehujen arvoisia.

American Horror Story: Asylumin kuvaus ja lavastus ovat upeita ja visuaalisesti sarja on synkkä, mutta kuitenkin selkeällä ja tyylikkäällä tavalla. Sarjan musiikit ja äänet tekevät vaikutuksen, mieleen jäi erityisesti ylipirteiden 60-luvun musiikkien luoma kontrasti traagisen ja hilpeän ilmapiirin välillä, sekä omituinen musikaalikohtaus, jossa sarja esittää oman näkemyksensä ”The Name Game” -kappaleesta. American Horror Story: Asylum sijoittuu kahteen aikakauteen: 60-luvulle ja nykypäivään, mutta valitettavasti uudempi niistä jää hiukan irtonaiseksi kuten sarjan kaksi viimeistä jaksoakin.

American Horror Story: Asylum ei pelkää laittaa jengiä lihoiksi ja tässä sarjassa ei onnellisia loppuja tunneta. Pimeitä salaisuuksia riittää ja kaiken kaikkiaan tämä kausi on edellistä väkivaltaisempi ja kääntyy välillä jopa brutaalin sadistiseksi. Lopputulos on persoonallinen ja tätä voikin suositella kaikille, jotka kaipaavat vaihtelua perinteisempien sarjojen keskelle.

9 / 10

American Horror Story -sarjan 1. tuotantokauden arvostelu

IMDB

Dark City (1998)

Dark City scifi-trilleri, jonka päähenkilö herää muistinsa menettäneenä omituisesta ja pimeästä kaupungista. Häntä epäillään useista murhista ja hänen kannoillaan ovat poliisin lisäksi kaupunkia hallitsevat olennot, jotka voivat vaikuttaa todellisuuteen ajatuksen voimalla. Elokuvan pääosissa ovat Rufus Sewell, Kiefer Sutherland and Jennifer Connelly.

Täysin päivän valoa vailla oleva, synkkääkin synkempi maailma, johon Dark City sijoittuu, muistuttaa lähinnä 1900-luvun alkupuolta.  Elokuva on kokonaisuutena hyvin film noir -henkinen vaikka se sisältääkin kaljupäisiä fasisteja ja retrofuturistisia koneita. Neo-noiriksi tätä kai pitäisi kutsua.

Tarina etenee mukavan ripeää tahtia ja mielenkiintoisen maailman alati muuttuva todellisuus pitää katsojan sopivalla tavalla valppaana, hahmot tosin ovat samasta syystä hivenen pinnallisia. Roolisuoritukset vaihtelevat tasoltaan: hukassa oleva Sewell ja nykimällä puhuva Sutherland hoitavat työnsä asiallisesti, mutta Connelly jää lähinnä somisteeksi.

Pahaenteisten musiikkien tahdittama Dark City on scifiä raskaammasta päästä. Dekkarimaisella otteella kerrottu tarina pitää jännitystä yllä ja pohdiskelee sielun syvintä olemusta sekä ympäröivän todellisuutemme todellisuutta. Hengenheimolaisuutta voi hakea sellaisista elokuvista kuin The Matrix, 13. kerros ja uusimpana Inception, jonka innoittajana kaikki muut ovat toimineet.

8 / 10

IMDB

American Dad! (2005), 8. tuotantokausi / Season 8

Family Guy:n luojan Seth MacFarlanen toinen animaatiosarja American Dad! on sekin jo kahdeksan kautta pitkä. Uusin kausi rakentaa hienosti edellisten pohjalle eikä sarjan seuraajilla ole aihetta pettymykseen. Käsikirjoittajien ideat ovat tuoreita eikä niitä ole tällä kertaa lainattu niin paljoa Family Guy:sta ja Simpsoneista kuin aiemmin. Roger on yhä isommassa osassa sarjaa ja myös Klaus saa välillä enemmän ruutuaikaa vaikka tarinat pääasiassa pyörivätkin Stanin ympärillä. Muutama MacFarlanen muista sarjoista tuttu hahmo tekee tällä kaudella cameo-esiintymisen. 

Kokonaisuutena American Dad! on jo piirretty kypsässä iässä ja se ilmenee tiettynä positiivisena ennalta-arvattavuutena. Varmaa viihdettä sarjan faneille.

9 / 10

IMDB

Prometheus (2012)

Prometheus on Ridley Scottin ohjaama esinäytös Alien-sarjaan ja samalla ohjaajan toinen teos aiheesta. Elokuvassa ihmiskunta saa vihiä alkuperästään, mutta tutkimusmatka kaukaiselle planeetalle ei ole aivan odotetun kaltainen ja perillä odottavatkin kauheat salaisuudet ja taistelu eloonjäämisestä. Prometheuksen pääosissa ovat Noomi Rapace, Michael Fassbender ja Charlize Theron.

Prometheuksen tarina alkaa kliinisen ja rauhallisen oloisesti, mutta kasvattaa vauhtiaan loppua kohti. Sarjalle tyypillistä kauhua rakennetaan hitaasti ja taidokkaasti vuorotellen samaan aikaan ihmettelyn, mysteerien ja juonittelun kanssa. Genrelle ominaiseen tapaan useat kysymykset jätetään vaille vastausta, mutta mielestäni enempi selitysten tarjoilu olisi muuttanut elokuvan luonnetta liian kuivahkoksi.

Prometheus on visuaalisesti erittäin näyttävä. Autiot, kylmät maisemat luovat kolkkoa tunnelmaa ja tasapainottavat mukavasti korostetun tummia ja vaaleita sisätiloja. Musiikit koostuvat lähinnä klassisesta ja ylläpitävät usein omituista seesteistä ilmapiiriä. Hahmot ovat paikoitellen ohuehkon puoleisia ja käytökseltään tyhmiä, mutta onneksi Theron ja Rapace tekevät erinomaiset suoritukset voimakkaina naishahmoina ja Fassbender kylmäpäisenä robottina. Myös sivuosista löytyy muutama oiva näyttelijä.

Paluu klassikoiden pariin on aina riskaabelia, mutta Prometheus on lopulta ihan onnistunut lisä Alien-sarjaan ja pyyhkii keskinkertaisilla Alien 3 ja 4-elokuvilla lattioita epäkohdistaan huolimatta. Hyvin rakennettu kokonaisuus tarjoilee raskasta scifiä kauhulla ja mysteereillä höystettynä näyttävässä paketissa. Prometheus ei yritä olla samanlainen kuin sisaruksensa ja hyvä niin.


8 / 10

IMDB

MIB III - Miehet mustissa 3 / Men in Black 3 (2012)

Men in Black 3 (Suomessa ”MIB III - Miehet mustissa 3”) jatkaa tummiin pukuihin sonnustautuneiden agenttien muukalaisjahtia kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa avaruusvankilasta karannut pahis yrittää murhata agentti K:n menneisyydessä ja agentti J joutuu matkustamaan 60-luvulle pelastaakseen työparinsa ja maapallon. Will Smithin ja Tommy Lee Jonesin rinnalla nähdään uutena kasvona Josh Brolin.

Men in Black 3 jatkaa tavallaan vanhoilla tutuilla linjoilla, mutta selvästi vanhentunut Tommy Lee Jones korvataan menneisyydessä seikkailtaessa vähemmän kyynisellä versiolla itsestään (Josh Brolin) eikä vanhaa herraa nähdä ruudussa kovinkaan paljoa. Elokuva on tällä kertaa liian totinen ollakseen hauska; oikeastaan se on mielikuvitukseton, ennalta-arvattava ja paikoin jopa masentava. Tarina kerrotaan ponnettomasti ja se etenee usein liian hitaasti. Näyttelijäsuoritukset ovat tylsiä ja henkilöhahmot pinnallisia. Efektit sentään ovat onnistuneet. Musiikit noudattelevat edellisistä elokuvista tuttua hilpeähköä linjaa, mutta eipä niissäkään varsinaista potkua ole.

Men in Black 3 sisältää muutamia hauskoja hetkiä, mutta oikeastaan kaikki vitsit on nähty jo edellisissä osissa eivätkä omituiset muukalaiset ole enää itsessään huvittavia. Tämä on niitä jatko-osia, joista sinua on aina varoiteltu ja joiden katsomisesta ei jää oikein mitään käteen. 

5 / 10

IMDB

Falling Skies (2011) -sarja, 2. tuotantokausi / Season 2

Falling Skies -sarjan toinen tuotantokausi alkaa kolme kuukautta edellisen loppumisen jälkeen. Tom Mason ilmestyy yllättäen takaisin adbuktionsa jälkeen, mutta onko hän sittenkään entisensä? Lisäksi 2nd Mass saa uuden päämäärän ja muukalaisten riveissä tapahtuu muutoksia.

Toinen tuotantokausi eroaa ensimmäisestä muutamalla tavalla. Ensinnäkin nuoret ovat suuremmassa osassa juonta ja saavat lisää ruutuaikaa muutenkin. Tarjolla on myös enemmän toimintaa ja juonipuolella on kiihdytetty tahtia. Mukana on kaksoisagentteja ja kieroilua, mutta vain lyhyellä aikavälillä, ei siis sellaista Boardwalk Empire-tyyppistä koko tuotantokauden kestävää. Muuten taustajuoni on hiukan vetoavampi ja muutamia mukavia yllätyksiäkin on saatu mahtumaan mukaan. Erikoistehosteisiin on selkeästi panostettu lisää ja näyttelijät pääsevät tuomaan kykyjään enemmän esille. Kaiken kaikkiaan Falling Skies -sarjan 2. tuotantokausi on edeltäjäänsä parempi.

8 / 10

Falling Skies -sarjan 1. tuotantokauden arvostelu


IMDB

Falling Skies (2011) -sarja, 1. tuotantokausi / Season 1

Falling Skies on Steven Spielbergin tuottama scifi/draama-sarja, jossa joukko avaruusolentojen hyökkäyksestä selvinneitä ihmisiä taistelee olemassaolonsa puolesta ja miehittäjiä vastaan. Tarinan keskiössä ovat Teho-osastosta tutuksi tulleen Noah Wylen esittämä historianopettaja ja hänen kolme poikaansa sekä mm. yhteisön lääkäri (Moon Bloodgood) ja kapteeni (Will Patton).

Falling Skiesin tarina etenee erikseen jakso- ja kausitasolla. Useimmiten se menee arveltuun suuntaan, mutta onnistuu onneksi yllättämään pari kertaa. Juonessa on muutamia hyviä uusia ajatuksia ja aimo annos kliseitä. Kliinisen oloisia henkilöhahmoja pyritään aina välillä syventämään, mutta valitettavasti ne säilyvät melko pinnallisina ja stereotypisinä eikä esimerkiksi tapettuihin hahmoihin ole luotu minkäänlaista sidettä. Näyttelijäsuoritukset ovat hyviä ja monilla näyttelijöillä olisi selkeästi enemmän annettavaa kuin rooli mahdollistaa.

Sarjan lavasteet, musiikit ja kuvaus ovat kohtuullisella tasolla, mutta mitään erinomaista niistä ei voi sanoa. Kuvaus on usein hiukan levotonta ja musiikit on hukattu äänitehosteiden taakse. Tietokone-efektit ovat toisinaan päälle liimatun oloisia. Lopputuloksessa on nähtävissä Spielbergin kädenjälki niin hyvässä kuin pahassa. 

Terra Nova ja V (2009) -sarjoja tyyliltään muistuttava Falling Skies on helppoa katseltavaa. Vaikka aiheesta olisi voinut saada enemmänkin irti, vetoaa sarja silti kevyestä scifistä ja perhedraamoista pitävään katsojakuntaan. 

7 /10

Falling Skies -sarjan 2. tuotantokauden arvostelu

IMDB


PS. Jos haluaa nähdä asteen verran vakavamman ja eeppisemmän scifi-sarjan Spielbergiltä ilman postapokalyptisiä vivahteita, kannattaa katsoa minisarja Taken (2002).

Battleship (2012)

Battleship on toimintaelokuva, jossa ihmiskunta saa vihdoin aikaiseksi kontaktin maan ulkopuoliseen elämään. Ensikohtaaminen on aseellinen ja armada taistelualuksia joutuu kohtaamaan muukalaiset Havaijin edustalla. Pääosissa ovat muuan muassa Taylor Kitsch, Rihanna, Liam Neeson ja Alexander Skarsgård. Näistä kahden viimeisen osa jää lopulta melko pieneksi.

Battleship on kesäelokuva, joka tarjoilee räjähtävää toimintaa. Efekteihin on panostettu ja elokuva on visuaalisesti näyttävä. Juonipuolella ollaan huomattavasti heikommalla ja aukkoja täynnä oleva tarina tuo pöytään lähinnä kliseita ja kornia symboliikkaa. Hektisen menon keskellä sarjaepäonnistuja eli elokuvan päähenkilö saa kontolleen maailman pelastamisen ja rakkaansa isän vakuuttamisen. Näyttelijäsuoritukset ovat vaihtelevia ja henkilöhahmot toissijaisia, mutta eipä tällaiselta kai muuta odotetaankaan. Musiikit ja leikkaus luovat vauhdikasta tunnelmaa hyvällä menestyksellä.

Battleship on aivoton höpöhöpöelokuva, jossa kaikki ylittävät itsensä maailmaa uhkaavan vaaran edessä. Elokuvan parasta ja ainoaa antia on intensiivinen ammuskelu ja räjäyttely, joka viihdyttänee teini-ikäisiä poikia. Muiden kannattaa käyttää aikansa parempien elokuvien parissa.

5 / 10

IMDB

I Am Number Four (2011)

I Am Number Four on Michael Bayn tuottama teineille suunnattu toimintaelokuva, jossa intergalaktiset pahikset jahtaavat maassa piileskeleviä alieneita, jotka voidaan tappaa vain numerojärjestyksessä. Elokuvan pääosissa ovat Alex Pettyfer, Timothy Olyphant ja Dianna Agron. Päähenkilö on järjestyksessä neljäs ja nyt on hänen vuoronsa taistella vastaan tai paeta.

I Am Number Four muistuttaa tuottajansa Transformers-elokuvia. Tarinassa on koko maapalloa uhkaavia muukalaisia ja niistä huolimatta päähenkilö käyttää aikansa tyttöjen perässä juoksemiseen. Elokuvassa on liikaa teinidraamailua ja kliseitä ennen kuin päästään henkilökohtaiseen kasvuun saakka. Näyttelijät ovat ihan kohtuullisia loistosuorituksien kuitenkin puuttuessa täysin. Erikoistehosteet toimivat, mutta taistelukohtaukset ovat usein aivan liian pimeitä ja sekavia. Musiikit sopivat sinällään kohtauksiin, mutta koska ne sisältävät myös tuotantohetkellä pinnalla olleita hittejä, tämä elokuva ei taida kestää ajan hammasta kovinkaan hyvin.

I Am Number Four pyrkii nousemaan aivottomalta kesärymistelytasolta siinä kuitenkaan onnistumatta. Se jaksaa viihdyttää hetken vaikka krapulaviihteenä, mutta ei sisällä minkäänlaista uudelleenkatsomispotentiaalia. Elokuvalle oli suunnitteilla jatko-osa, joka olisi voinut syventää taustalla olevaa tarinaa, mutta se on toistaiseksi hyllytetty.

6 / 10

IMDB

John Carter (2012)

Edgar Rice Burroughsin Mars-sarjaan perustuva John Carter on Disneyn tuottama seikkailufantasia, jossa entinen etelävaltioiden sotilas päätyy Marsiin ja keskelle sen valtataisteluja. Tarjolla on hetkistä menoa ja mielikuvituksellisia paikkoja ja olentoja. Jollain tavalla tästä tulee mieleen Muumio-elokuvasarja ja Prince of Persia: The Sands of Time.

John Carterin juoni etenee melko vauhdikkaasti ja varsinkin alussa joutuu keskittymään pysyäkseen kärryillä kaikkien uusien osapuolten pyörteissä. Isolla rahalla tuotetut efektit, CGI-hahmot ja taustamusiikki toimivat, koska niihin ei oikeastaan kiinnitä mitään huomiota. Näyttelijät eivät ole huonoja, mutta toisaalta myöskään loistavia suorituksia ei ole tarjolla. Alun lievän haparoinnin jälkeen tarinaan pääsee sisälle ja henkilöhahmoihin saadaan edes hitunen materiaa.

John Carter ei ole mitenkään erityinen elokuva eikä se saavuta haettuja eeppisiä mittasuhteita, koska liian paljon on tungettu liian lyhyeen aikaan. John Carter on elokuva, jossa ei ole varsinaisesti mitään poikkeuksellista, mutta ei myöskään suuria puutteita. Tämä on tasapaksua kesäviihdettä, joka paranee loppua kohti mutta ei missään vaiheessa säväytä.

7 / 10

IMDB

Barbarella (1968)

Nuoren Jane Fondan tähdittämä Barbarella on erikoinen elokuva. Nuori nainen, jolla on hyvin korostunut seksuaalisuus, lähtee etsimään hallituksen pyynnöstä Durand Durand-nimistä kadonnutta tiedemiestä. Barbarella on kuin LSD-höyryinen gonzopornoleffa ilman varsinaista pornoa. On vaikea sanoa, onko se camp-huumoria vai muuten vain huono. Ehkä molempia.

Barbarellan lavastus ja musiikit ovat psykedeeliset eivätkä aina kovin onnistuneet; lounge-tyyppinen musiikki ei tunnu oikein sopivan intensiivisempiin kohtauksiin. Asusteet ovat 60-luvun futurismia, jossa naiset kulkevat provosoivissa vaatteissa, jos niitä nyt sellaisiksi voi kutsua. Henkilöhahmot ovat stereotyyppisiä eikä niissä tai näyttelijäsuorituksissa ole minkäänlaista syvyyttä. Barbarella itse on kuin dominaksi puettu nukke, kaunis kuin barbie ja päässä saman verran täytettä.

Mielikuvitusta on kyllä käytetty tähän tekeleeseen, mutta jotenkin Barbarella on kärsinyt ajan hampaissa. Tätä ei voi suositella kuin camp-huumorin ystäville ja niille, jotka haluavat itse nähdä, mistä kulttimaineeseen nousseessa elokuvassa oikein on kyse.

5 / 10

IMDB

Signs (2002)

Ohjaajalleen tyypilliseen tapaan hidastempoinen ja maalaileva Signs on yllättävän ahdistava tunnelmaltaan. Musiikki näyttelee isoa osaa elokuvassa ja luo pahaenteisen tunnelman. Henkilöhahmot on käsikirjoitettu päähenkilöä lukuun ottamatta latteiksi, mutta onnistuneet näyttelijäsuoritukset herättävät ne silti henkiin. Juoni ei ole mitenkään mullistava, mutta onnistuu kuitenkin olemaan omaperäinen, vaikka muutama sivujuoni jääkin ikävällä tavalla avoimeksi. Tämä elokuva ei ole paras, jonka M. Night Shyamalan on tehnyt, mutta ei huonoinkaan.

7 / 10

IMDB

Transformers: Kuun pimeä puoli / Transformers: Dark of the Moon (2011)

Transforms-elokuvasarja on saavuttanut jo kolmannen osansa ja kolmas kerta ei kerro ainakaan mitään positiivista aiheesta. Transformer: Dark of the Moon (Suomessa "Transformers: Kuun pimeä puoli") on kesäleffa ja sen mukaisesti juoni on korvattu erikoistehosteilla. Näyttelijäsuoritukset ovat mitäänsanomattomia ja MTV-sukupolvelle tehty kuvaus on toimintakohtauksissa todella sekavaa. Kun ruudussa vilahtaa ensin yksi metallijalka ja sitten toinen ja kolmas, selviää lopputulos vasta kun ruumiit lasketaan. Kovalla rahalla tuotettua roskaa.

5 / 10

IMDB