Nuoren Jane Fondan tähdittämä
Barbarella on erikoinen
elokuva. Nuori nainen, jolla on hyvin korostunut seksuaalisuus, lähtee etsimään
hallituksen pyynnöstä Durand Durand-nimistä
kadonnutta tiedemiestä. Barbarella on
kuin LSD-höyryinen gonzopornoleffa ilman varsinaista pornoa. On vaikea sanoa,
onko se camp-huumoria vai muuten vain huono. Ehkä molempia.
Barbarellan
lavastus ja musiikit ovat psykedeeliset eivätkä aina kovin onnistuneet; lounge-tyyppinen
musiikki ei tunnu oikein sopivan intensiivisempiin kohtauksiin. Asusteet ovat
60-luvun futurismia, jossa naiset kulkevat provosoivissa vaatteissa, jos niitä
nyt sellaisiksi voi kutsua. Henkilöhahmot ovat stereotyyppisiä eikä niissä tai
näyttelijäsuorituksissa ole minkäänlaista syvyyttä. Barbarella itse on kuin dominaksi
puettu nukke, kaunis kuin barbie ja päässä saman verran täytettä.
Mielikuvitusta on kyllä käytetty tähän tekeleeseen, mutta
jotenkin Barbarella on kärsinyt ajan
hampaissa. Tätä ei voi suositella kuin camp-huumorin ystäville ja niille, jotka
haluavat itse nähdä, mistä kulttimaineeseen nousseessa elokuvassa oikein on
kyse.
5 / 10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti