torstai 3. syyskuuta 2015
Narcos (2015) –sarja, 1. tuotantokausi / Season 1
Netflixin omaa tuotantoa oleva Narcos on tositapahtumiin perustuva sarja, joka kertoo kolumbialaisesta huumelordista Pablo Escobarista (Wagner Moura) ja häntä jahtaavasta amerikkalaisesta huumepoliisista (Boyd Holbrook). Muissa rooleissa nähdään mm. Maurice Compte, Pedro Pascal, Joanna Christie ja Luis Guzmán.
On vaikea sanoa, mikä sarjassa on oikeasti "totta" ja mikä tarua, mutta kerronta on kyllä hyvin koukuttavaa ja yllätyksiä riittää sopivasti. Peli on kovaa molemmin puolin ja rahavirtojen kasvaminen ja kommunistien uhka sekoittavat myös kansainvälisen politiikan kuvioihin. Tyhjiä hetkiä ei juuri ole ja kertojana toimiva päähenkilö valottaa sopivasti tarinan taustoja.
Näyttelijäsuoritukset ovat hyviä ja henkilöhahmot kehittyvät mukavasti sarjan kuluessa. Varsinkin Escobar näyttäytyy monitahoisena ja paikoin ristiriitaisena henkilönä. Myös kuvaus ja musiikit ovat onnistuneita ja kaiken kaikkiaan sarjassa on tunnelma kohdallaan. Narcosin mainitaan edustavan inhorealismia; on totta, että paikoin näytetyt kohtaukset ovat inhottavia, mutta suoranaiseen mässäilyyn ei sorruta samoin kuin monissa muissa uudehkoissa sarjoissa.
Totuus on tarua ihmeellisempää ja kun se kerrotaan uudestaan näin onnistuneesti, voi Narcosia suositella kaikille poliisisarjojen ja rikosdraamojen ystäville. Ainakin toistaiseksi Narcos on nähtävillä ainoastaan Netflixin kautta.
9 / 10
IMDB
Tunnisteet:
2015,
draama,
elämäkerta,
IMDB Top 250,
Netflix,
rikos
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti