tiistai 1. tammikuuta 2013

Mad Men (2007) -sarja, 5. tuotantokausi / Season 5





Mainosmiehistä kertova Mad Men on jo viisi tuotantokautta pitkä ja kuudes kausi on varmistunut. Hienona ajankuvauksena alkanut sarja on onnistunut ajan saatossa luomaan henkilöhahmoistaan vanhoja tuttuja ja katsojan mielenkiinto heidän elämiensä käänteissä säilyy pääosin vahvana, mutta Don Draperin elämän päämäärättömyys näkyy myös roolihahmon tylsistymisenä.

Totta ja tarua sotketaan jälleen upeasti ja Mad Men rikkoo uusia moraalisia rajoja. Muutamat pienemmissä rooleissa olevat henkilöt käytännössä häviävät ruudusta ja niiden tilalle tuodaan pari uutta sivuhenkilöä. Lisäksi yksi vanhoista päähenkilöistä lähtee pois ja eräs toinen kuolee. Firma saa uuden partnerin ja töissä taistellaan sisäisten valtapyrkimyksien kanssa. Useilla kotirintamilla nähdään voimakasta perheen sisäistä draamaa.

Mad Men –sarjan 5. tuotantokausi alkaa ja loppuu vauhdikkaasti, mutta junnaa välissä hetken paikallaan. Donin turhautuminen siirtyy osittain myös katsojiin, mutta sarja on edelleen hyvää viihdettä vaikkei aivan edellisten kausien tasolle ylläkään.


8 / 10



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...