perjantai 3. elokuuta 2012

Tucker and Dale vs Evil (2010)



Tucker and Dale vs Evil kertoo kahdesta maalaisjuntista, jotka joutuvat kesämökillään teinien hyökkäyksen kohteeksi. Seuraavaksi tiedossa on odotetusti armotonta verenvuodatusta ja yleistä sekoilua pitkin maita ja mantuja milloin mikäkin väkivallan välikappale kädessä.

Tucker and Dale vs Evil on pohjimmiltaan parodia Screamin tyyppisistä teinisplättereistä. Sen huumori on melko ennalta-arvattavaa ja perustuu lähinnä väärinkäsityksille. Päähenkilöt ovat onnistuneita ja herättävät katsojassa myötähäpeää ja paikoin jopa sääliä, mutta alkuperäiselle genrelle tyypillisellä tavalla sivuhenkilöt ovat vähän mitä sattuu. Näyttelijäsuoritukset ovat samassa linjassa hahmojen kanssa, joten tasan eivät ole jakautuneet näyttelijänlahjat tässäkään elokuvassa. Juoni on turhan suoraviivainen ja kaipaisi pientä lisäpotkua.

Tucker and Dale vs Evil on lopulta kuitenkin ihan onnistunut pienemmän budjetin elokuvaksi ja jaksaa viihdyttää koska ei yritäkään olla korkeakulttuuria. Käänteinen teinisplätter ansaitsee ideana pisteet kotiin ja koska toimivia parodioita ei ole liikaa, voisi katsottavansa valita huonomminkin.


7 / 10



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...