maanantai 13. elokuuta 2012

The Descendants (2011)



The Descendants kertoo George Clooneyn esittämästä havaijilaisesta maanomistajasta, joka joutuu luomaan yhteyden tyttäriinsä uudestaan vaimonsa loukkaannuttua pahasti veneilyonnettomuudessa. Samaan aikaan hänellä on tekeillä suuri maakauppa, joka koskettaa useiden muidenkin ihmisten elämää. The Descendants oli ehdolla viiden Oscarin saajaksi, mukaan lukien paras elokuva ja paras miespääosa, ja lopulta se palkittiin parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta.

Eläväntuntuisiin henkilöhahmoihin on helppoa samaistua ja Clooney tekee hienon suorituksen tulkitessaan elämäänsä uudelleen rakentavan miehen tunteita. Myös vanhempaa tytärtä esittävä Shailene Woodley esittää osansa erityisen ansiokkaasti. Elokuvan musiikki koostuu pitkälti havaijilaisista kappaleista, jotka sopivat vaihtelevalla menetyksellä kohtauksiin. Leikkaus ja kuvakerronta ovat molemmat keskivertoa parempia ja elokuva tuo esille Havaijista muitakin puolia kuin pelkät hiekkarannat.

The Descendants kuvaa osuvasti inhimillisiä tunteita ja sisäisiä ristiriitoja keventäen tunnelmaa välillä hienovaraisella farssilla. Tämä on hyvä elokuva aikuisempaan makuun, mutta ei missään nimessä kevyttä viihdettä.


8 / 10



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...