perjantai 1. maaliskuuta 2013

Piin elämä / Life of Pi (2012)





Life of Pi (Suomessa “Piin elämä”) on Ang Leen ohjaama, samannimiseen kirjaan perustuva seikkailuelokuva, jossa nuori intialainen mies selviää haaksirikosta ja jää ajelehtimaan merelle pelastuveneessä seuranaan bengalintiikeri. Matkasta tulee pitkä ja vaikea eikä vähiten siksi, että Richard Parker –nimeä kantava tiikeri ei ole kesy. Elokuvan pääosissa ovat Suraj Sharma, Irrfan Khan ja Rafe Spall. Life of Pi sai neljä niistä 11 Oscarista, joiden saajaksi se oli ehdolla.

Enimmäkseen pelastusveneeseen sijoittuva Life of Pi kertoo uskomattoman tarinan paikoin täysin uskomattomasta seikkailusta. Selviytymistarinaan mahtuu onnistumisia, epätoivoa, koskettavia hetkiä ja filosofisia pohdintoja. Varsinkin uskonnosta esitetään melko New Age­ –henkisiä näkemyksiä. Nuorta Pi:tä esittävä Sharma tekee hienon suorituksen ja myös eläimet vakuuttavat luonnollisella olemuksellaan vaikka suurin osa niiden kohtauksista onkin tietokoneella toteutettuja.

Life of Pi on saanut paljon kiitosta visuaalisuudestaan ja se todellakin on elokuvan vahvimpia puolia. Maisemat ovat välillä varsin lumoavia ja väripaletti on käytössä laidasta laitaan. Erikoisena yksityiskohtana elokuvassa on muutama kohtaus, jossa kuvasuhde vaihdetaan joko leveämmäksi tai kapeammaksi tietyn vaikutelman aikaansaamiseksi.

Aavistuksen verran liian pitkä Life of Pi vaatii avointa mieltä, mutta palkitsee sellaisen omaavan katsojan omalaatuisella ja kauniilla seikkailuelokuvalla, joka jättää katsojan päätettäväksi, mitä oikein tapahtui.


8 / 10



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...