maanantai 30. syyskuuta 2013

After Earth (2013)





















M. Night Shyamalanin ohjaama After Earth on scifiseikkailu, jossa Jaden ja Will Smithin esittämä isä-poika –pari joutuu tekemään pakkolaskun maapallolle tuhat vuotta sen jälkeen kun ihmiset ovat hylänneet sen. Maapallo on täynnä vaaroja ja pojan pitää lähteä yksinään pitkälle matkalle pelastaakseen pahasti haavoittuneen isänsä ja itsensä.

Harvinaisen suoraviivaisen juonen omaava After Earth on puuduttavaa katseltavaa. Lopputulos on selvä alusta asti ja jännitys puuttuu kokonaan. Elokuva pyrkii vaikuttamaan tunteisiin, mutta epäonnistuu siinä pahasti. Hahmoihin on mahdotonta samaistua ja ne ovat kaikki lattean ja ankean oloisia. Jaden, joka on enimmän aikaa ruudussa, tekee paikoin onnistuneen ja paikoin kankean suorituksen.

Epäloogisuuksia ja tönkköä dialogia tarjoileva After Earth on periaatteessa ihan hyvin tuotettu ja ideasta olisi voinut syntyä jotain, mutta tällaisenään ainoastaan maisemat yltävät paikoin näkemisen arvoisiksi. Kokonaisuutena elokuva on väsynyttä scififantasiahuttua eikä onnistu koskettamaan millään tasolla.


4 / 10



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...