maanantai 11. helmikuuta 2013

Sotahevonen / War Horse (2011)



Steven Spielbergin ohjaama War Horse (Suomessa ”Sotahevonen”) kertoo nuoresta pojasta ja hänen kouluttamastaan hevosesta, joka myydään työvoimaksi ensimmäiseen maailmansotaan. Myöhemmin poika itsekin päätyy rintamalle ja vaikka vuodet ovat vierineet, on hänen mielessään toive rakkaan hevosen löytämisestä. Elokuvassa näyttelevät mm. Jeremy Irvine, Peter Mullan, Niels Arestrup, Tom Hiddleston, David Thewlis, Benedict Cumberbatch ja Celine Buckens. War Horse oli ehdolla kuuden Oscarin saajaksi.

Hienosti tuotettu War Horse kuvaa ansiokkaasti 1900-luvun alkuvuosia ja on visuaalisesti erittäin näyttävä. Tarinapuolella se on omalla tavallaan mielenkiintoinen seikkailu, joka keskittyy hevosen värikkäisiin hetkiin vierailla mailla, mutta sortuu lopulta ennalta-arvattavuuteen ja kliseisiin. Näyttelijäsuoritukset ovat ihan päteviä, mutta mitään poikkeuksellisen loistavaa niistä ei löydy. Musiikit ansaitsevat kiitosta vaikka toisinaan taipuvatkin jo korniuden puolelle.

Upeasti koulutettuja eläimiä ruudulle marssittava War Horse on tunteikas sotadraama, jonka tarina rönsyilee ja on liian pitkä. Elokuvan todellisessa pääosassa on hevonen, joten jos niistä sattuu pitämään, niin tämä kannattaa katsoa, mutta muuten kunnianhimoinen tarina jää lopulta hieman ontoksi. 


7 / 10



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...