maanantai 25. helmikuuta 2013

Elämäni seinäruusuna / The Perks of Being a Wallflower (2012)





The Perks of Being a Wallflower (Suomessa “Elämäni seinäruusuna”) on samannimiseen kirjaan perustuva romanttinen draama, joka kertoo sulkeutuneesta lukiolaispojasta, joka ystävystyy kahden viimeisen vuoden opiskelijan kanssa. Elokuva sijoittuu 1990-luvun Pittsburghiin ja sen pääosissa ovat Logan Lerman, Emma Watson ja Ezra Miller.

The Perks of Being a Wallflower on tunnelmaltaan seesteinen ja 90-luvulle tyypillisesti paikoin jopa hieman ankea. Siitä huolimatta elokuva on oudon mielenkiintoinen ja omalla tavallaan lumoava. Persoonallisten hahmojen vastoinkäymisten seuraaminen tuo kasvutarinaan hienosti sisältöä ja elokuva kuvaa upealla tavalla aikakauden nuorten elämää. Loputon hengailu, erilaisuuden etsiminen ja hyväksyminen sekä rajojen kokeilu kuuluvat kaikki tarinaan ja loppuun on saatu yllättävä käännekin mukaan. The Perks of Being a Wallflower kertoo myös huumeista ja seksistä, mutta se ei moralisoi eikä ylistä niitä vaan näkee ne vain osana aikuistumista.

Loistavien roolisuoritusten tahdittama The Perks of Being a Wallflower pitää otteessaan eikä tylsiä hetkiä oikeastaan ole. Ysärimusat ja maanläheiset värit herättävät muistoja aikakauden eläneissä ja osuvat kuvaukset teinien ajatuksenjuoksusta saavat aikuiset nauramaan ja palaamaan omiin kokemuksiinsa. Kokonaisuutena kyseessä on onnistunut draama, jota on helppo suositella lajityypistä pitäville.


8 / 10



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...