BFI:n hiljattain maailman parhaaksi elokuvaksi valitsema Vertigo (Suomessa ”Vertigo - Punainen kyynel”) on Alfred Hitchcockin ehkä hienoimpana pidetty teos. Arvostustaan vuosien myötä kasvattanut elokuva kertoo James Stewartin esittämästä eläkkeellä olevasta poliisista, joka kärsii korkeanpaikankammosta. Mies saa tehtäväkseen varjostaa ystävänsä oudosti käyttäytyy vaimoa (Kim Novak), mutta hän kehittää pian pahan pakkomielteen naisesta. Vertigo oli ehdolla kahden Oscarin saajaksi.
Erikoisia juonenkäänteitä tarjoileva Vertigo pitää katsojan jännitystä yllä mestarillisesti. Elokuva on romanttinen, traaginen ja paikoin jopa pelottava. Hitaasti etenevä mysteeri on oudon kiehtova ja pikku hiljaa kasvava ahdistus luo elokuvaan omaleimaisen tunnelman. Novak tekee loistavan kaksoisroolisuorituksen ja näyttää, kuinka samaan aikaan voi olla sekä viehättävä että vaarallinen. Stewart ei hänkään ole laisinkaan huono hieman höpsöstä olemuksestaan huolimatta. Kuvaus on kaunista ja musiikit Hitchcockille tyypilliset pahaenteistä tunnelmaa nostattavat. Psykedeelisiä vivahteita on niitäkin mukana, mutta onneksi ne pysyvät hillityllä tasolla.
Paikoin turhan verkkainen Vertigo korjaa virheensä elokuvan loppupuolella ja maalailee
ruudulle yhden kaikkien aikojen omituisimmista ja jännittävimmistä romansseista.
Vertigossa Hitchcock osoittaa
ymmärtävänsä syvällisesti, miten ihmiset ajattelevat ja miten sitä hyödynnetään
loistavan elokuvan tekemisessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti