Sean Conneryn kuudes ja viimeinen kerta James Bondin roolissa nähdään elokuvassa Diamonds Are Forever (Suomessa ”Timantit ovat ikuisia”). 007 lähetetään tutkimaan timanttien salakuljetusta ja hän päätyy Las Vegasiin, jossa hän kohtaa jälleen arkkivihollisensa Ernst Stavro Blofeldin (Charles Gray). Bond-tyttönä nähdään Jill St. John. Diamonds Are Forever oli ehdolla parhaan äänityksen Oscarin saajaksi.
Melko perinteistä kaavaa noudattava Diamonds Are Forever etenee rauhallisesti ja tuo ruudulle
yllättävän vähän toimintaa. Tarina on dekkarimainen, mutta ei kuitenkaan samalla
hyvällä tavalla kuin Dr. No tai On Her Majestys Secret Service. Bond on hahmona melkeinpä tylsän
asiallinen ja amerikkalaisen oloinen. Sivuhahmot ovat turhan latteita ja
varsinkin Bond-tyttö pettää
odotukset. One-linereita sutkautteleva murhanhimoinen homopariskunta jää
mieleen vaikka tuntuukin kuuluvan toiseen elokuvaan. Naisten nimet ovat tällä kertaa leikkisämmästä päästä: Tiffany
Case, Plenty O'Toole, Bambi ja Thumper. 70-luvulle siirtyminen näkyy tyylissä, vekkuleissa
taustamusiikeissa ja vihjailussa siitä, että kuussa ei oikeasti käyty. Leluja Bondilla on muutama ja valitettavasti Blofeldin vastaavat ovat pahalla tavalla
epäuskottavia. Tämä Bond-seikkailu
päättyy vesille.
Diamonds Are Forever
on 007-elokuva tylsemmästä päästä. Se ei ole sarjansa huonoin, mutta vuodet
eivät ole olleet sille suotuisia ja se jääkin pintapuoleiseksi raapaisuksi
70-lukuun. Vain sarjan faneille.
6 / 10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti