torstai 3. syyskuuta 2015
Narcos (2015) –sarja, 1. tuotantokausi / Season 1
Netflixin omaa tuotantoa oleva Narcos on tositapahtumiin perustuva sarja, joka kertoo kolumbialaisesta huumelordista Pablo Escobarista (Wagner Moura) ja häntä jahtaavasta amerikkalaisesta huumepoliisista (Boyd Holbrook). Muissa rooleissa nähdään mm. Maurice Compte, Pedro Pascal, Joanna Christie ja Luis Guzmán.
On vaikea sanoa, mikä sarjassa on oikeasti "totta" ja mikä tarua, mutta kerronta on kyllä hyvin koukuttavaa ja yllätyksiä riittää sopivasti. Peli on kovaa molemmin puolin ja rahavirtojen kasvaminen ja kommunistien uhka sekoittavat myös kansainvälisen politiikan kuvioihin. Tyhjiä hetkiä ei juuri ole ja kertojana toimiva päähenkilö valottaa sopivasti tarinan taustoja.
Näyttelijäsuoritukset ovat hyviä ja henkilöhahmot kehittyvät mukavasti sarjan kuluessa. Varsinkin Escobar näyttäytyy monitahoisena ja paikoin ristiriitaisena henkilönä. Myös kuvaus ja musiikit ovat onnistuneita ja kaiken kaikkiaan sarjassa on tunnelma kohdallaan. Narcosin mainitaan edustavan inhorealismia; on totta, että paikoin näytetyt kohtaukset ovat inhottavia, mutta suoranaiseen mässäilyyn ei sorruta samoin kuin monissa muissa uudehkoissa sarjoissa.
Totuus on tarua ihmeellisempää ja kun se kerrotaan uudestaan näin onnistuneesti, voi Narcosia suositella kaikille poliisisarjojen ja rikosdraamojen ystäville. Ainakin toistaiseksi Narcos on nähtävillä ainoastaan Netflixin kautta.
9 / 10
IMDB
Tunnisteet:
2015,
draama,
elämäkerta,
IMDB Top 250,
Netflix,
rikos
torstai 13. helmikuuta 2014
2 Guns (2013)
Denzel Washingtonin
ja Mark Wahlbergin tähdittämä 2 Guns on toimintaelokuva, jossa
parivaljakko joutuu vauhdikkaalle pakomatkalle ryöstettyään pankin. Molemmat
miehet ovat toimineet peitetehtävissä toisistaan tietämättä ja pitäneet toista
oikeasti rikollisena. Miehet kuitenkin vastaavat eri tahoille eikä heidän ja
heidän esimiestensä intressit kohtaa. Soppaa hämmentää lisäksi meksikolainen
huumepomo (Edward James Olmos).
2 Guns on melko
perinteinen toimintaelokuva. Juonessa riittää käänteitä ehkä turhankin paljon,
mutta mitään oikeasti yllättävää ei ole tarjolla. Actionia on ihan sopivasti ja
parivaljakon keskinäinen dynamiikka on perinteistä naljailevaa tyyliä. Huumoria
on yritetty tunkea mukaan, mutta se ei oikeastaan tunnu kovin luontevalta
lisältä elokuvaan. Kokonaisuutena 2 Guns
on niitä elokuvia, jotka jaksaa katsoa loppuun, mutta joista ei oikeastaan jää
mitään mieleen.
maanantai 20. tammikuuta 2014
Oli aikakin / About Time (2013)
About Time
(Suomessa “Oli aikakin”) on
romanttinen komedia, jossa nuori mies (Domhnall
Gleeson) kuulee isältään (Bill Nighy), että suvun miehillä on kyky mennä ajassa
taaksepäin ja muuttaa omia tekojaan. Ujona ja arkana hän yrittää käyttää kykyään
unelmiensa naisen löytämiseen ja hurmaamiseen.
Elokuvan on ohjannut mm. Rakkautta
vain ja Notting Hill –elokuvista tuttu
Richard Curtis ja sen kyllä huomaa.
Meininki on kovin englantilaista ja elokuvan tunnelma on enimmäkseen lämmin ja
hauska, mutta myös myötähäpeä ja elämän vastoinkäymiset sekä syvällisemmät
pohdinnat on otettu mukaan. Periaatteessa elokuvan idea on ihan toimiva, mutta
valitettavasti loppua kohti vauhti alkaa hiipua ja About Time tuntuu venytetyltä. Aikamatkailua ei ole mukana liikaa,
mutta sen logiikassa on aukkoja, joihin keskittymällä saa varmasti vietyä ilon
koko elokuvalta.
Pohjimmiltaan About
Time on tavallisen elämän ylistys. Se ohjaa katsojaa arvostamaan arkisia ja
pieniä asioita, mutta valitettavasti tehdessään sitä joutuu itse hiukan
hakoteille.
Tunnisteet:
2013,
draama,
fantasia,
romantiikka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










