sunnuntai 18. elokuuta 2013

The Iceman (2012)






















Tositapahtumiin perustuva The Iceman kertoo Richard Kuklinski –nimisestä mafian palkkatappajasta (Michael Shannon), jonka uskotaan tappaneen yli 100 ihmistä ennen kuin hän jäi kiinni vuonna 1986. ”Jäämiehen” vaimo (Winona Ryder) ja tyttäret, joille mies väitti olevansa dubbaaja ja valuuttakauppias, olivat autuaan tietämättömiä hänen oikeasta ammatistaan. Hänen ”työnantajaansa Roy DeMeota esittää Ray Liotta ja nähdäänpä ruudussa myös David Schwimmer.

The Iceman on melko tyypillinen elämäkerrallinen mafiaelokuva, jossa tasapainoilu perheen ja työn välillä vaatii veronsa ja lapsuuden traumat nostavat päätään. Juonta ei varsinaisesti ole vaan tarina keskittyy seuraamaan päähenkilönsä elämän käännekohtia ja satunnaisia tapahtumia. Kokonaisuutena elokuva on synkkä ja muutamista melkein koskettavista hetkistään huolimatta raaka. Näyttelijäsuoritukset ovat ihan mukiinmeneviä ja varsinkin ärtyneen ja kylmän oloinen Shannon onnistuu roolissaan.

Mikään ei oikeastaan tee The Icemanistä millään tavalla poikkeuksellista elokuvaa, mutta tällaisenaankin se on ihan kohtuullista ajankulua. Päähenkilöstä saadaan useita puolia esille, mutta jollain tavalla elokuva jää etäiseksi.


6 / 10



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...