keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Side Effects (2013)





Side Effects on psykologinen rikostrilleri, jossa nuoren naisen (Rooney Mara) maailma mullistuu hänen aloitettuaan uuden lääkityksen ahdistukseensa. Myös hänen psykiatrinsa (Jude Law) ja juuri vankilasta vapautunut, sisäpiirikaupoista tuomittu aviomiehensä (Channing Tatum) saavat osuutensa ongelmista. Taustalla nähdään lisäksi häärimässä naisen entinen lääkäri, jota esittää Catherine Zeta-Jones. Ohjauksesta vastasi Steven Soderbergh.

Loistavien näyttelijäsuoritusten värittämä Side Effects on mielenkiintoinen elokuva. Alussa se on onnistunut kuvaus ahdistuksesta, epätoivosta ja kontrollin menettämisestä. Ensivaikutelma kuitenkin pettää ja yllättävien, hetkittäin järkyttävien tapahtumien kautta elokuva muuttuu loppupuolella dekkarimaiseksi kertomukseksi, jossa likaisia keinoja ei vältetä ja pakkomielteet ja salaliitot nostavat päätään. Värimaailma tuo oman lisänsä ankeaan tunnelmaan ja rauhalliset musiikit onnistuvat olemaan samaan aikaan sekä hilpeitä että pahaenteisiä.

Side Effects herättää mielenkiintoisia kysymyksiä ja maalaa kovin synkän kuvan lääkkeiden sivuvaikutuksista, lääkeyhtiöistä ja ihmisistä ylipäätään. Tarina etenee verkkaisesti ja usein huomattavan vähällä dialogilla ja pitkillä tuijotteluilla, mutta pitää silti hienosti otteessaan. Side Effects on kokonaisuutena paljon enemmän kuin alku lupaa ja suositeltavaa katsottavaa kaikille, jotka pitävät Hitchcockista tai kaipaavat vaihtelua eivätkä kavahda alakuloista tunnelmaa.


8 / 10



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...