torstai 12. syyskuuta 2013

The Bling Ring (2013)






















Sofia Coppolan ohjaama The Bling Ring on tositapahtumiin perustuva elokuva, jossa joukko glamouria kaipaavia teinejä (mm. Katie Chang, Israel Broussard, Emma Watson, Claire Julien ja Taissa Farmiga) alkaa ryöstellä Hollywoodin julkkisten taloja. Internetin avulla he löytävät tarvittavat osoitteet ja tiedon siitä, koska asukkaat ovat poissa. Osassa asunnoista on niin paljon tavaraa, että heidän käyntiään ei aina edes huomata ja touhu saakin jatkua aika pitkään.

Osittain dokumenttimaisesti kerrottu The Bling Ring on huumehöyryinen tarina ajattelemattomista nuorista, joiden maailmassa ihmisen arvo määritellään rahan ja tavaran kautta. Biletys vaikuttaa loputtomalta, mutta toisinaan elokuva tuo mustan huumorin kautta esille tilanteiden absurdin luonteen. Näyttelijäsuoritukset ovat kohdallaan, mutta sinällään tyylikäs elokuva kaipaisi hiukan lisää yhtenäisyyttä ja kuitenkin samaan aikaan lisää vaihtelevuutta.

The Bling Ring tarkastelee nyky-yhteiskuntaa ja sen nyrjällään olevia arvoja. Elokuva herättää ajatuksia, ja on sinällään ihan kohtuullista ajankulua, mutta mielenkiintoisesta kertomuksesta huolimatta se jokin on hukassa coolin hälläväliä-asenteen alla.


7 / 10



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...