torstai 18. heinäkuuta 2013

Hannu ja Kerttu: Noitajahti / Hansel & Gretel: Witch Hunters (2013)





Suomessa nimellä Hannu ja Kerttu: Noitajahti tunnettu Hansel & Gretel: Witch Hunters on moderni versio kaikkien tuntemasta sadusta. Tällä kertaa Hannu (Jeremy Renner) ja Kerttu (Gemma Arterton) ovat kasvaneet aikuisiksi ja toimivat pahoja noitia tappavina palkkionmetsästäjinä, joilla on keskiaikaisessa ympäristössä käytössään moderneja aseita. Lähestyvä harvinainen luonnonilmiö ”Verikuu” saa noidat joukoittain liikkeelle ja saattaa siinä ohessa myös valaista päähenkilöiden mystistä taustaa. Mukana kuvioissa nähdään myös Famke Janssen ja Pihla Viitala, jonka rooli elokuvassa on yllättävän suuri.

Jo elokuvan ensiminuuteilla on selvää, mitä tuleman pitää. Juoni on hassu ja käänteet täysin arvattavissa, hahmot ovat latteita, toimintaa on niin hemmetisti ja veri lentää. Noidat ovat omituisia zombien, vampyyrin, cyberpunkkarin ja mutantin sokerihumalaisia sekasikiöitä. Hetken ehtii jo kuvittelemaan, että tästähän voisi kehittyä ihan toimiva parodia, mutta valitettavasti näin ei kuitenkaan ole. Dialogi on harvinaisen tönkköä eivätkä onelinerit toimi lainkaan. Elokuvassa kiroillaan paljon, mutta repliikit eivät istu hahmojen suuhun eivätkä nosta heidän katu-uskottavuuttaan tai luo edes hauskaa tunnelmaa. Tällaisissa elokuvissa näyttelijöiden on vaikea loistaa, mutta sen ottaen huomioon Viitalan suoritus on ihan mukiinmenevä.

Hansel & Gretel: Witch Hunters on elokuvankaltainen teos, joka aiheuttaa katsojassa lähinnä myötähäpeää tekijöitä kohtaan ja valitusta hukatusta elämästä. Elokuva ei kosketa millään tasolla ja siinä on vain kaksi hyvää puolta: Viitalan alaston takapuoli ja Artertonin tiukkaan nahkaan verhottu takapuoli.


2 / 10



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...