maanantai 29. huhtikuuta 2013

Stand Up Guys (2012)





Al Pacinon ja Christopher Walkenin tähdittämä Stand Up Guys kertoo kahdesta iäkkäästä ammattirikollisesta, jotka päättävät pitää vielä hetken hauskaa vanhalla jengillä toisen päästyä ulos vankilasta 28 vuoden jälkeen. Aikaa on aamuun saakka ja sen jälkeen on aika toteuttaa viimeinen tehtävä ja tappaa kaveri. Sivuosissa nähdään Alan Arkin, Julianna Margulies ja ohjauksesta vastasi Fisher Stevens.

Turhan verkkaisesti käynnistyvä Stand Up Guys on pohjavireeltään melko sentimentaalinen. Kaksi kovanaamaa pohtii menneitä ja jättää hyvästejä toisilleen ja maailmalle. Absurdeiksi kehittyvät tilanteet yhdistettynä jäykkään ja omituiseen käytökseen luovat parhaimmillaan toimivaa tummaa huumoria, mutta aina maali ei ole lähelläkään. Pacino ja Walken sopivat rooleihinsa vallan mainiosti, mutta hahmot ovat ärsyttävän oloisia korostettuine piirteineen. Tietyllä tavalla Stand Up Guys tuo mieleen Robot & Frank –elokuvan vaikkei ylläkään samalle tasolle.

Koheltavista senioreista kertova Stand Up Guys lyö pöytään muutaman yllätyksen ja taustalle soimaan persoonalliset musiikit, mutta unohtaa välillä, että rikoskomedian pitäisi olla enimmäkseen hauska. Tarina on valitettavan epätasainen ja sen muutamat sinänsä pätevät toimintakohtaukset sotkevat kokonaisuutta entisestään eikä mihinkään oikein saada keskityttyä.


5 / 10



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...